Hyppää sisältöön
Ilmakuvassa Villähteen asemanseudulla sijaitsevia teollisuurakennuksia.

Villähde, Villähteen asemanseutu

Villähteen asemanseudulle laaditaan kaavarunko, joka ohjaa alueen monipuolista kehittämistä ja on vaiheittain toteutettavan asemakaavoituksen pohjana. Kaavarunko ei ole vahvistettava kaava, vaan suunnittelun apuväline alueen yleis- ja asemakaavoitusta varten.

Kaavarungon perustiedot

KaavatunnusA-2714
Kaavatyön tyyppiKaavarunko
VireilletuloKaavoituskatsaus 2016
Kaava-aloitteen tekijäLahden kaupunki

Kaavarunkotyön eteneminen

  • Yleisötilaisuudet

    Villähteen asemanseudun kehittämistä esiteltiin Nastolan kaavailloissa vuosien 2016–2018 aikana yhteensä neljä kertaa, jolloin kaavarunkoluonnoksen suunnitteluun pääsi samalla osallistumaan.

    Asukaskysely

    Suunnittelutyön tueksi kerättiin lisäksi kokemuksellista tietoa asukaskyselyllä, joka oli avoinna 3.10.–23.10.2016. Kyselyyn vastasi 181 henkilöä ja erilaisia karttapaikannuksia tehtiin 473 kappaletta. Kysely toteutettiin osana Lahden ammattikorkeakoulun opinnäytetyötä.

  • Alueen selvityksiä on täydennetty kaavarunkoehdotuksen laadintaa varten sekä Lahden yleiskaavan tarkoituksiin seuraavista teemoista: liikenneverkon toimivuus- ja turvallisuustarkastelu, Villähteen asemanseudun rakennettavuusselvitys, selvitys Lahden elinkeinoelämän mahdollisuuksista, Lahden kulttuurimaisemat – selvitys paikallisesti arvokkaista kulttuurimaisemista, Lahden liito-oravakartoitus ja Lahden luontotyyppiselvitys

    Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyy kaavarungon asemakaavoituksen pohjaksi. Kaavarunko ei ole oikeusvaikutteinen kaava vaan se laaditaan viitteeksi yleiskaavatyölle ja myöhemmin käynnistettäville asemakaavatöille.

Kaavakohde kartalla

Ohita upotus
Siirry karttapalveluun

Ota yhteys kaavoittajaan