Hyppää sisältöön

Julkinen taide

Kuva: Lassi Häkkinen
Kylän portti teoksen alta voi kävellä portista sisään.
Akseli Leinonen, Kylän portti, 2021, veistos

Julkisen taiteen suosio kasvaa Suomessa vuosi vuodelta ja niin myös Lahdessa. Taiteen edistämiskeskuksen teettämän kyselytutkimuksen mukaan suuri osa lahtelaisista haluaa taidetta arkiympäristöönsä.

Hankkeita toteutettu ja edelleen käynnissä

Lahdessa on viime vuosina tehty Ranta-Kartanon taideohjelma, toteutettu Taideakseli Rautatienkadulle ja julkistettu Wilhelminpuiston ja Viiskulman aukion taidekilpailut. Lisäksi näkyvillä on ollut myös uuden Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan hanke ja Malskin muraalikilpailu ja monia muita projekteja. Lahdessa julkisia taideteoksia rahoittavat muutkin tahot kuin kaupunki.

Laadukas taide arkiympäristössä parantaa viihtyisyyttä ja lisää turvallisuutta ja siisteyttä. Taiteen kokemisen mahdollisuus erilaisissa ympäristöissä lisää taiteen saavutettavuutta ja tuo taiteen läsnäolevaksi myös sellaisille, jotka eivät käy museoissa tai gallerioissa.

Julkinen taide kartalla

Lähde tutkimusretkelle julkisen taiteen maailmaan! Ympäri Lahtea on runsaasti teoksia, joihin voit tutustua Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan sivustolla – sekä kaupungilla kulkiessasi.

Sivustolta löytyy kootusti Lahdessa sijaitsevien julkisten taideteosten ja muistomerkkien sekä niiden tekijöiden tietoja. Yhteensä sivustolla on yli 100 julkisten tilojen teosta tietoineen.

Tutustu julkiseen taiteeseen tästä

Lahden kaupungin julkisen taiteen periaateohjelma

Periaateohjelman tavoitteena on selkiyttää julkisen taiteen parissa tehtävää työtä, sekä sen toiminta- ja rahoitusperiaat­teita. Ta­voitteena julkisen taiteen periaateohjelmassa on myös, että sen avulla julkisen taiteen parissa tehtävä työ on resurssiviisasta, kestävää, suunnitelmallista ja oikea-aikaista ja että työn tuloksena syn­tyy laadukasta ja aikaa kestävää taidetta.

Lue periaateohjelma tästä

Lahden kaupungin julkisen taiteen työryhmä

Julkisen taiteen moniammatillinen työryhmä edistää sitä, että Lahteen toteutetaan laadukasta julkista taidetta, joka lisää kaupungin viihtyisyyttä ja vetovoimaisuutta. Julkinen taide on kaikille kaupunkilaisille yhteistä ja helposti saavutettavaa.

Työryhmän asiantuntijat ottavat kantaa julkisen taiteen kysymyksiin, edistävät ja ohjaavat taiteen hankkimista ja taidekilpailujen toteuttamista. Ennen kaikkea he miettivät taideteoksien sisältöä ja laatua. Kaupunkikuvaryhmässä puolestaan pohditaan, miten teos sopii kaupunkikuvaan.

Ota yhteyttä