Hyppää sisältöön

Matkakeskuksen seinämaalaus 2021

T. Ekebom
Virtaava liike – matkalla kohti uusia ajatuksia -teos

Olenko eksynyt vai kulkija, joka kerrankin löytää tiensä. Nyt olen kulkijana värien, virtauksien ja pitsien maailmassa, jotka johdattavat minut oikeaan suuntaan. Matkakeskuksen seinämaalaukset vievät minut virtana sinne, minne haluan. Kuvat ja maalaus saavat minut kohtamaan kulkemisen nyt ja tulevaisuudessa. Mitä on ekologinen kulkeminen? Minne haluan mennä?

Virtaava liike – matkalla kohti uusia ajatuksia 

Terhi Ekebomin ja Kirsi-Maria Raunion ovat tehneet Lahden matkakeskukseen eri suuntia ohjaavaksi laaja-alaisen Virtaava liike – matkalla kohti uusia ajatuksia -teoksen, joka ohjaa ja luo elämää kolkkoihin käytäviin. Inpis Lahti ry:n osallisuus on tehnyt teoksen toteuttamisen mahdolliseksi. Teos viehättää yksityiskohtineen: muoto, hahmot, pitsit, mitä kaikkea löydätkään.

Taiteilijapari valittiin avoimen portfoliohaun ja etätapaamisen kautta keväällä 2021. He kertoivat omaavansa kokonaisnäkemyksen laajasta matkakeskuksen maalauksesta ja olivat kiinnostuneita yhteistyöstä nuoria työllistävästä Inspis Lahti ry:stä.

Teos on osa Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -vuotta ja on saanut osarahoitusta. Valinnassa ja toteutuksessa on otettu huomion kestävän kehityksen teemoja ja ekologisia arvoja. Teoksen elinkaareksi on sovittu 10 vuotta. Toteutuksen yhteydessä on selvinnyt haasteita seinien aikaisemmista pohjatöistä, jotka aiheuttavat eritysvaatimuksia nykyiselle taidemaalaukselle. Vaatimuksissa tuli huomioida mm. vesipesu ja kuivajääpuhdistus.

Yhteistyökumppaneina ovat toimineet Grano, Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021, Stark Suomi Oy/Lahden Laune ja Mukkula, Sto Finexter Oy, Suomen Kuivajää Oy.