Hyppää sisältöön

Liikennesuunnittelu

Liikennesuunnittelu on liikenteen ja liikkumisen hallintaa.

Liikennejärjestelmä

Liikennejärjestelmän suunnittelua ja liikenteen ja liikkumisen hallintaa ohjaavat Lahden liikennepoliittiset linjaukset. Kaupungissa liikkumista pyritään ohjaamaan kestävään suuntaan.

Lahti on mukana Päijät-Hämeen Liiton liikennejärjestelmätyössä.​

Liikenneselvitykset

Liikenneselvityksiä laaditaan erilaisille kehitysnäkymille mm. kaavoitustyön yhteydessä. Liikenteen suunnittelussa otetaan huomioon kaikki kulkumuodot, kävely, pyöräily, joukkoliikenne (bussit, junat) ja henkilöautoilu sekä kuljetukset.

Selvitykset

Pysäköintipolitiikka

Keskustapysäköinnissä on tärkeää, että ratkaisut edesauttavat keskustan toimintaa – asumista, liike-elämää ja muita palveluja, oleskelua sekä matkailua – ja samalla sopivat kaupunkikuvaan.

Lahden pysäköintipolitiikka 2020