Hyppää sisältöön

Radanvarsi

Lahden Radanvarteen kasvaa tulevaisuudessa urbaani kaupunginosa, jossa entiset teollisuusalueet korvataan asunnoilla ja toimistotiloilla.

Lahden Radanvarren tunnus

Radanvarren alue on tulevaisuudessa Lahden ydinkeskustaan kiinnittyvä tiivis ja urbaani kaupunginosa. Alueella yhdistyvät julkisen liikenteen solmukohta sekä liike-elämän ja asumisen toiminnot sekä kattavat yksityiset ja julkiset palvelut.

Radanvarren tavoitteena on kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen sekä kestävän liikkumisen edelläkävijäalue. Valtatieliikenne on siirtymässä eteläiselle kehätielle ja ratapiha- ja teollisuustoiminnan loppuminen alueella on vapauttanut alueita uusille toiminnoille.

Lahden radanvarren ensimmäisenä hankkeena valmistui matkakeskus. Junaliikenteen risteysaseman läheisyys sekä nopea raideyhteys pääkaupunkiseudulle luovat erinomaiset edellytykset koko radanvarren alueen kehittämiselle.

Tulevaisuuden töitä ja asumista

Radanvarren kaavoitus perustuu vuonna 2012 järjestettyyn ideakilpailuun. Radanvarren aluetta, jolla tarkoitetaan aluetta Mytäjäisten risteyksestä Upon sillalle, kaavoitetaan vaiheittain. Ensimmäisinä kohteina on kaavoitettu matkakeskuksen lähialue länteen sekä Askon alueen suuntaan, sekä Starkin alueena tunnettu Vanha-Jussin alue.

Radanvarren kapasiteetti on Lahden mittakaavassa merkittävä. Alueelle mahtuu tulevaisuudessa satoja uusia yrityksiä ja jopa n. 6000 asukasta.

Radanvarsi yrityksille

Askonalue (Renor)

Vahva-Jussi (Hartela)

Jalo Toivio
Radanvarren kehittämisen koostekartta.
Radanvarren kehittämisen koostekartta.

Matkakeskuksen toiminnallisuutta parannetaan ja pysäköinti täydentyy

Lahden Matkakeskuksen alueelle on tavoitteena toteuttaa n. 500 liityntäpysäköintipaikkaa. Pysäköintiä keskitetään vaiheittain pysäköintilaitoksiin kaupungin Pysäköintipolitiikan mukaisesti. Matkakeskuksen länsipuolella on alkamassa kaavamuutos, jossa entisen postitalon kortteliin toteutetaan. 440 paikkainen pysäköintitalo. Myös Moisionkadulle on tulevaisuudessa mahdollista toteuttaa pysäköintilaitos. Tällä hetkellä käytössä olevat liityntäpysäköintipaikat.

Matkakeskuksen opastusta ja viihtyisyyttä kehitetään yhdessä alueen toimijoiden kanssa. Asematunneliin on myös toteutettu laaja seinämaalaus. Lue lisää seinämaalauksesta.

Radanvarren asemakaavoitus ja rakentaminen

Radanvarren alue kaavoitetaan ja rakentuu vaiheittain. Hanke koostuu useasta erillisestä kaavoituskohteesta: Vanha-Jussin (Starkin ) alue, Matkakeskuksen länsiosa, Asko II sekä Mannerheiminkadun pohjoispuolella Vientikerman-Oikeus- ja Poliisitalojen tonteista.

Radanvarren ideakilpailu

Lahden kaupunki järjesti vuonna 2012 kansainvälisen ideakilpailun radanvarren alueen kehittämiseksi. Osallistavalla suunnittelulla oli kilpailussa tärkeä merkitys. Kilpailu toimii jatkosuunnittelun pohjana.

Radanvarren kilpailu oli tärkeä osa designpääkaupunkivuotta, ja myös yksi vuoden isoimmista arkkitehtuurikilpailuista Suomessa. Kilpailussa oli jaossa yhteensä noin satatuhatta euroa palkintorahaa. Radanvarren kilpailua rahoitti Lahden kaupungin lisäksi Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra. ​

Arkkitehtuurikilpailuja 1/2013, Lahden radanvarsi (pdf)

Ohita upotus
  • 4 120 as

    Suunniteltua asukasta

  • 2 000 tp

    Suunniteltua työpaikkaa

  • 3

    päivittäistavarakaupan varausta

  • 8 400 k-m2

    Suunniteltua hotellia

Ota yhteyttä