Herrasmannin pihakatujen leikkialueen poistaminen Ahtialan kaupunginosassa. Herrasmannin pihakatujen leikkialue sijaitsee asemakaavan mukaisella pihakatualueella. Leikkialueelta poistetaan kaikki rakenteet ja välineet, sekä aidat. Alueelle istutetaan muutamia puita ja pensaita sekä kylvetään niitty. Leikkialueen poistaminen perustuu vuonna 2018 Teknisen ja ympäristölautakunnan hyväksymään Leikkialueiden palveluverkkotarkasteluun.

Herrasmannin pihakatujen leikkialue
Näin puistosuunnitelma etenee
-
Toteutussuunnitelman nähtäville tulosta on tiedotettu kirjeitse lähialueen asukkaita.
-
Toteutussuunnitelmaehdotus on julkisesti nähtävillä 27.3.–9.4.2025 välisen ajan. Lisäksi suunnitelmat ovat nähtävillä paperitulosteina Palvelutorin Osallistumistila Kympissä (Aleksanterinkatu 18), Trion toinen kerros.
Muistutuksen tekeminen
Suunnitelmaehdotusta koskevat mahdolliset muistutukset on toimitettava kirjallisesti ennen nähtävilläoloajan päättymistä. Muistutukset jätetään sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@lahti.fi . Muistutuksen yhteydessä mainittava viitteenä suunnitelman asianumero 1263/2025. Muistutuksen voi myös toimittaa Lahti-Pisteeseen tai postittaa osoitteella Kirjaamo, PL 202, 15101 Lahti.
Nähtäville asetettu aineisto
-
Suunnitelmasta annettu palaute ja suunnitelmaehdotus tarkastetaan. Tarvittavat muutokset tehdään suunnitelmiin.
Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyy suurimmat puistosuunnitelmat sekä niitä koskevat muistutukset ja suunnitelmien muutokset.
Pienet puistosuunnitelmien muutokset voidaan hyväksyä viranhaltijapäätöksellä.
-
Hyväksytyn puistosuunnitelman jälkeen suunnitelman mukainen rakentaminen voi alkaa.