Hyppää sisältöön

Ajoratojen hoito

Liikenneväylien hoito jaetaan ajoratojen osalta kolmeen kiireellisyysluokkaan (I, II ja III) liikenteen määrän, laadun ja tarpeen mukaan. Myös maastolliset seikat vaikuttavat luokitukseen.

Pääväylät ja kadut, joilla on linja-autoliikennettä tai runsasta työmatkaliikennettä, ovat luokassa I tai II. Kolmanteen kiireellisyysluokkaan kuuluvat mm. pientaloalueiden kadut.

30 % ajoradoista kuuluu ensimmäiseen, 28 % toiseen ja 42 % kolmanteen luokkaan.

Talvikunnossapito

Kunnossapitoluokissa I, II, IIIA auraus aloitetaan kun lumisade on päättynyt ja lumikerroksen paksuus on ylittänyt 3 cm.

Kunnossapitoluokassa III (useimmat asuin- ja tonttikadut) auraus aloitetaan, kun lunta on satanut 5 cm.

Aurauskertoja voidaan yhdistellä jatkuvan lumisateen aikana ja aurauskertoja voidaan ajoittaa tehtäväksi ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Pääkatujen risteysalueet, mäet ja linja-autojen reitit hiekoitetaan liukkauden torjumiseksi tarvittavilta osin. Tonttikaduilla liukkaudentorjunnan toimenpiteitä tehdään vain poikkeustapauksissa (ns. pääkallokelit).

Lahdessa kemiallista liukkaudentorjuntaa tehdään ympäristöystävällisillä, formiaattipohjaisilla, materiaaleilla.  Ajoradoilla formiaattia voidaan aineen sulatuskyvyn puolesta käyttää suolatuotteita kylmemmissä olosuhteissa. Pakkasliukkautta torjutaan usein hiekalla.

Puhtaanapito

Hiekoitushiekka puhdistetaan kaduilta ja muilta yleisiltä alueilta säiden salliessa toukokuun alkuun mennessä. Puhdistus aloitetaan pääkaduilta. Katujen kevätsiivouksen kokonaiskesto on enintään 21 vuorokautta siitä, kun olosuhteet sallivat töiden aloittamisen täysitehoisesti.

Ennen harjausta alue kastellaan pölyhaittojen vähentämiseksi.

Kaupunki suorittaa puhtaanapitoa kaupungin puhtaanapitovastuualuilla tarvittaessa ja kunnossapitoluokkien mukaisesti.

Kesäkunnossapito

Vaaraa aiheuttavat kuopat ja halkeamat sekä liikenneturvallisuudelle tärkeät liikennemerkit korjataan heti, kun ne on havaittu tai niistä on saatu tieto.

Muut vauriot korjataan viikon kuluessa niiden havaitsemisesta.

Sorateiden pölynsidonnassa käytetään biohajoavia kemikaaleja, kuten formiaattia. Käsittelyt suoritetaan keväällä ja tarvittaessa kesän aikana.