Hyppää sisältöön

Lahden hiilineutraalin rakentamisen innovaatioverkosto

Hankkeen päätavoitteena on hiilineutraalin rakentamisen innovaatioverkoston kehittäminen Lahden alueella. Verkoston keskiössä ovat uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden ratkaisujen kehittäminen, mikä edistää vähähiilisemmän rakennuskannan tuottamista sekä olemassa olevan rakennuskannan muuttamista energiankäytöltään hiilineutraaliksi. Rakennus- ja kiinteistöala tuottaa merkittävän osan hiilidioksidipäästöistä, joista suurin osa syntyy rakennusten energiankulutuksesta. Lahden tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä ja tämän tavoitteen myötä kaupungin kiinteistöjen ja maankäytön hiilipäästöjä on pienennettävä sekä hiilinieluja kasvatettava. Rakennusten hiilijalanjälkeen on mahdollistaa vaikuttaa kaikista nopeimmin muuttamalla ne uusiutuvalla energialla toimiviksi. Energiaratkaisujen lisäksi hiilineutraaliin rakentamiseen liittyvät vahvasti myös kestävien vähähiilisten rakennusmateriaalien käytön sekä rakentamisen kiertotalouden edistäminen, jotka ovat myös hankkeen kärkiteemoja.

Yhteistyötä eri toimijoiden välillä

Lahden seudulta löytyy uusiutuvan energian ratkaisuja tarjoavia pk-yrityksiä mutta näiden mahdollisuudet etsiä resursseja tutkimus- ja kehitystoimintaan ovat rajalliset. Tässä hankkeessa tarjotaan tukea hankeideoinnissa sekä esimerkiksi erilaisten rahoitusohjelmien tunnistamisessa, tutkimus- ja kehityshankkeiden toteuttamista varten. Yritykset sekä tutkimus- ja koulutusorganisaatiot voivat tällaisen tukitoiminnon avulla keskittyä oleelliseen, eli uusiutuvan energian ja hiilineutraalin rakentamisen ratkaisujen kehittämiseen. Tavoitteena on myös kehitettyjen tuotteiden pilotointi Lahden kaupungin rakentamisessa. Hankkeessa painottuu voimakkaasti korkeakoulujen, tutkimuslaitosten, yritysten ja julkisten toimijoiden yhteistyön kehittäminen, joka vaatii innovatiivisia ratkaisuja, liiketoiminnan kehittämistä sekä pilotointialustoihin ja erilaisiin kokeilutoimiin investointia. Kokoamalla edellä mainittuja toimijoita yhteisiin tutkimus- ja tuotekehityshankkeisiin, on yritysten mahdollista kasvattaa lisäarvoa tuottamalla uusia tai paranneltuja tuotteita niin kotimaisille, kuin kansainvälisille markkinoille.

Osallistu innovaatioverkoston toimintaan

Hiilineutraalin rakentamisen innovaatioverkosto toimii alueellisena tiedon vaihdon, yhteistyön ja kehittämisen alustana. Sen avulla voit löytää uusia asiakkuuksia, kumppanuuksia ja ratkaisuja sekä päästä mukaan kehittämishankkeisiin ja kokeiluihin hiilineutraalin rakentamisen edistämiseksi. Etsimme kasvavaan joukkoomme mukaan erilaisia rakentamis- ja kiinteistöalan toimijoita, korkeakouluja sekä tutkimuslaitoksia. Verkostoomme voi lähteä mukaan matalalla kynnyksellä -yhteistyömme voi olla juuri sen suuntaista kuin teidän tarpeisiinne ja toiveisiinne sopii. Liity siis rohkeasti mukaan edistämään kestävän rakentamisen ratkaisujen kehittämistä!

Haluatko kuulla hankkeen kuulumisia sekä saada tietoa tulevista tapahtumistamme? Liity postituslistallemme!

Ajankohtaista hankkeessa

Tästä osiosta löydät lisätietoja hankkeemme ajankohtaisista asioista, kuten tulevista tilaisuuksista.

Seuraavat tilaisuutemme järjestetään alkuvuodesta 2025, lisätietoja julkaistaan tälle sivulle myöhemmin. Kiitämme kaikkia toiminnassamme mukana olleita kuluneesta vuodesta 2024! 

Hankkeen kuulumisia vuodelta 2024

Vuosi 2024 on ollut hankkeessa vauhdikas! Kuluneen vuoden aikana hankkeessa on keskitytty yhä laajentamaan innovaatioverkostoa tapaamalla aktiivisesti erilaisia rakentamisen ekosysteemin toimijoita, käyty keskustelua erilaisista yhteistyömahdollisuuksista sekä myös kohtautettu ko. toimijoita. Hankkeen puitteissa on lisäksi osallistuttu erilaisten kehityshankkeiden hakemusvalmisteluun sekä tunnistettu kaksi potentiaalista pilottikohdetta Lahden Paavolasta – Sammonkatu 8:n kortteli ja Paavolan päiväkoti. Pilottikohteiden ympärille on tarkoitus rakentaa tulevaisuudessa tutkimus- ja kehityshankkeita, joissa pyritään tunnistamaan soveltuvia uudis- ja korjausrakentamisen vähähiilisiä ratkaisuja sekä viherrakentamisen mahdollisuuksia. Vuoden 2024 aikana on järjestetty myös useita tilaisuuksia yhteistyössä erilaisten toimijoiden kanssa. Lue alta lisää tilaisuuksistamme ja niiden keskeisestä sisällöstä, samoin strategiatyöstämme.

Lisätietoja hankkeesta: