Venäjä toimeenpani ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä 1910-luvulla koko keisarikuntaan ulottuvan sotilasrakennushankkeen, joka käsitti sekä varuskuntia että linnoituksia. Joukkojen keskityksillä Etelä-Suomeen varauduttiin torjumaan maihinnousuyrityksiä ja mm. turvaamaan rautatieyhteyksiä Pietarin pohjoisen sivustan varmistamiseksi. Hankkeen tuloksena Suomeen valmistui kymmenkunta ns. punatiilikasarmialuetta ja meri- ja maalinnoitusketju.
Maa-alue perustettavaa kasarmialuetta varten ostettiin silloisen Hollolan pitäjän Lahden kylästä 1910. Päärakennusvaihe oli vuosina 1911-1913. Tyypillinen punatiilikasarmialue jäsennettiin toiminnallisesti osa-alueisiin maastoa taitavasti hyväksikäyttäen.
Venäläiset joukot poistuivat Hennalasta 1918 alkuun mennessä. Vuoden 1918 sotatapahtumissa Hennala oli ensin taistelutantereena, sitten vankileirinä 1918-1919. Hennala tuli uudelleen kasarmiksi 1920. Rakennuksiin tuolloin sijoitettu Tampereen rykmentti pysyi kasarmialueen pääjoukkona lokakuuhun 1939 asti, jolloin rykmentti siirtyi suojajoukkona Karjalan kannakselle. Rykmentin aikana rakennettiin varuskunta-alueelle huoltotiloja ja puisto käytävineen. Rakennustoiminnan päämuisto alueella on ortodoksiseksi sotilaskirkoksi suunnitellun rakennuksen muokkaaminen sotilaskotirakennukseksi arkkitehti Carolus Lindbergin suunnitelmien mukaan vuonna 1924.
1950-luvulla suuria kasarmirakennuksia korjattiin perusteellisesti ja samalla rakennettiin asuintaloja kantahenkilökunnalle. 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa venäläisten upseeriasuintalojen alueelle, nykyisen Hennalankadun puolelle, lisättiin kaksi asuinkerrostaloa. Suurehkot uudisrakennukset kasarmialuetta hallitsevan sotilaskodinmäen länsipuolella muuttivat kasarmialueen keskusosien ilmettä: sotilassairaalan laajennus (1964), ruokala-urheilutalo (1973) ja kurssikeskus (1978).
Tekstilähde:
Museovirasto: Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (www.rky.fi)