Parkkipaikka on paljon mutkikkaampi juttu kuin ensimmäistä autoa hankkiva voi arvatakaan. Kaavoittajalle asia on vielä paljon hankalampi kuin autonomistajalle. Talot kestävät vähintään kymmeniä, jopa satoja vuosia, ja vähänkään tiiviimmällä alueella ei lisäpaikkoja saa mistään – voisihan tietysti alakerran asuntoja muuttaa autotalleiksi, mutta viisaalta se ei kuulosta.
Myöskään paikkojen vähentäminen ei aina ole kustannustehokkaasti helppoa. Jos paikat sijaitsevat talon kellarissa, ei niiden muuttaminen muuhun käyttöön ole yksinkertaista, eikä halpaa. Kaavoittajan pitää siis ennustaa oikein nykyisen lisäksi tulevien vuosikymmenien autopaikkatarve.
Kirkasotsainen tavoite on, että asuntoja ostavien autottomien ei tarvitse osallistua autopaikkojen rakentamiskustannuksiin. Tavoitteena hieno, mutta pitääkö asunnon kaikkien tulevienkin asukkaiden olla autottomia? Entä heidän vieraansa, onko autolla kylään tulo kiellettävä? Tässä joudutaan taas ennustamaan tulevaisuutta. Väheneekö autojen määrä? Muuttuuko niiden koko? Tulevatko yhteiskäyttöautot? Entä kuskittomat autot?
Eivätkö markettien paikat sitten muka ole ilmaisia? Eivät ne ole, kauppiaat ovat ne rakentaneet ja maksavat niiden hoidon, ja me asiakkaat maksamme osuutemme tuotteiden hinnoissa – vaikka tulisimme kävellen. Entä kotipihalla? Ei sekään tontinosa ilmainen ole ja ylläpitotyötä sekin vaatii.
Autopaikan rakentaminen maksaa, myös kunnalle. Oikeasti ilmaista parkkipaikkaa ei ole. Joku omistaa maan ja maksaa siitä mm. kiinteistöveroa. Joku on alueen tasannut ja tiivistänyt, ehkä päällystänytkin autopaikaksi – tai rakentanut jopa tallin. Joku hoitaa aurauksen, hiekoituksen ja siivouksen. Verorahoista ei makseta muunkaan omaisuuden säilyttämispaikkoja, miksi sitten autojen säilytyspaikkojen kustannukset pitäisi kuulua kunnalle ja sitä kautta meidän kaikkien veronmaksajien maksettavaksi?