Hyppää sisältöön

Maaperästä terveyttä luontopositiiviseen Lahteen

Miksi kaupunkien maaperän hyvinvointi on tärkeää? Mitä teemme Lahdessa maaperän parhaaksi?

Kirjoittaja: Hanna Mattila ja Laura Matkala

Mattila työskentelee projektipäällikkönä ja Matkala ympäristökoordinaattorina Lahden kaupungin ympäristökehitys-yksikössä.

Maaperä on luonnon oma supertähti. Se tukee kasvien kasvua, pitää huolta vedestä ja monimuotoisuudesta sekä muodostaa merkittävän hiilivaraston. Hyvinvoiva maaperä parantaa ravinteiden kiertoa, vähentää eroosiota ja auttaa koko ekosysteemiä kukoistamaan. Yli 95 prosenttia ruuastamme on joillain tavalla peräisin maasta, joten maaperä on äärimmäisen tärkeä ruoantuotannolle.

Lahti asetti lokakuussa luontotavoitteen: Luontopositiivinen Lahti 2030. Luontopositiivisuus tarkoittaa sitä, että luonnon monimuotoisuus vahvistuu, eikä heikkene. Maaperästä huolehtiminen on tärkeä osa luontopositiivisuustavoitetta. Teemme yhdessä sidosryhmien kanssa tiekarttan konkreettisista toimenpiteistä kohti luontopositiivisuutta.

Maaperän hyvinvointia voidaan tukea vähentämällä maankäytöstä, kuten rakentamisesta, aiheutuvaa painetta maaperälle, parantamalla luontoympäristöjen tilaa sekä lisäämällä luontoa rakennettuun ympäristöön. Esimerkiksi vähentämällä pinnoitusta ja istuttamalla monimuotoista luontoa kaupunkiin!

Lapset ja maaperä

Maaperää voidaan hoitaa yhdessä lasten kanssa. Käsien upottaminen maahan voi olla monelle lapselle mieluisaa puuhaa ja sillä on tutkitusti todettu olevan myös suotuisia terveysvaikutuksia. Lahtelainen päiväkoti oli muutama vuosi sitten mukana Luonnonvarakeskuksen johtamassa tutkimuksessa, jossa havaittiin, että pienten lasten immuunijärjestelmä parani, kun päiväkodin pihoille lisättiin metsänpohjan kasvustoa ja istutuslaatikoita.

Istutuslaatikoita on sittemmin viety useampaan päiväkotiin, jotta pienet puutarhurit voivat oppia viljelemään omia kasvejaan ja saavat samalla kosketusta multaan. Lisäksi viljely on hauskaa ja siinä pääsee näkemään, miten ruoka kasvaa. Istutuslaatikot tuovat kaivattua kasvillisuutta lahtelaisille päiväkotipihoille. Moni piha on karu sekä paahteinen, eli työntekijöiden ja lasten terveyden kannalta ei paras mahdollinen. Sen vuoksi Lahden kaupungin Tilakeskus suunnittelee parhaillaan ohjeistusta siihen, miten luontoa tuotaisiin lisää päiväkotien pihoille saneerausten yhteydessä. Pilottien avulla pihoja voitaisiin viherryttää jo vaikka heti ensi vuonna.

Toivomme myös saavamme EU-rahoitusta maaperätoimiin. Lahden kaupunki on mukana EU-hankehakemuksessa, joka toteutuessaan keskittyy sekä maaperän että ihmisten terveyden edistämiseen.

Maaperän merkitys kaupungeissa

YK:n kansainvälistä maaperäpäivää vietetään 5.12. Maaperäpäivä muistuttaa meitä siitä, kuinka tärkeää on huolehtia maaperästä ja sen ekosysteemeistä. Kaupungeissa maaperä joutuu usein suurelle koetukselle verrattuna luonnollisiin ekosysteemeihin, minkä vuoksi maaperän terveydestä huolehtiminen on kaupungeissa tärkeämpää kuin moni osaa ajatellakaan. Lahden kaupungin toimet luontopositiivisuuden edistämiseksi, lasten osallistaminen, ja tutkimushankkeisiin osallistuminen ovat kaikki askelia kohti hyvinvoivaa maaperää ja kaupunkia.

 

Faktaa maaperästä

  1. Maaperä on elämää täynnä. Yhdessä teelusikallisessa maata voi olla enemmän eläviä organismeja kuin maapallolla ihmisiä.
  2. Maaperä on kuin aikakapseli. Se tallentaa tietoa menneistä ekosysteemeistä ja ilmastoista. Tutkijat voivat esimerkiksi turvenäytteitä tarkastelemalla arvioida, miltä maailma näytti tuhansia vuosia sitten.
  3. Maaperä toimii viestien välittäjänä. Kasvit voivat kommunikoida keskenään juuristojensa kautta, sillä ne pystyvät erittämään juuristaan erilaisia kemiallisia yhdisteitä esimerkiksi stressin seurauksena. Juuristot ovat myös tiukassa yhteydessä maaperässä elävien mikrobien kanssa, jotka auttavat niitä saamaan ravinteita. Mikrobit hajottavat eloperäistä ainetta ja vapauttavat siitä ravinteita kasveille.
  4. Maaperä voi olla värikästä. Maaperän väri voi vaihdella ruskeasta punaiseen ja jopa mustaan, riippuen sen mineraalikoostumuksesta. Jokaisella värillä on oma tarinansa.
  5. Maaperä on tärkeä hiilinielu. Maaperään on sitoutunut pohjoisissa metsissä enemmän hiilidioksidia kuin puihin. Myös kaupunkien viheralueiden maaperä toimii merkittävänä hiilivarastona.

 

Aihealueet