Marjat, sienet ja villiyrtit varhaiskasvatuksessa

Miksi ympäristökasvattaja suosittelee luonnonantimien käyttöä osana kasvatusta?

Ympäristökasvattajan näkökulmasta ruokakasvatus on luonnollinen osa lähimetsissä retkeilyä. Metsäretkillä voi tutustua syötäviin marjoihin ja sieniin ja villiyrttejä löytyy vieläkin lähempää: pihoista ja puistoista.

Kokemus yhteydestä muuhun luontoon on ihmisen perustarve ja edistää ja ylläpitää hyvinvointiamme. Yhteyttä rakennetaan moniaistillisina kokemuksina: tunnustelemalla polkuja jalkojen alla, kuuntelemalla lintujen ääniä, havainnoimalla katseella ympäristöä, haistamalla metsän kasvien tuoksut sekä maistelemalla metsän antimia.

Riittävä luontokosketus erityisesti ensimmäisen kolmen elinvuoden aikana suojaa koko elämän ajan monilta tarttumattomilta sairauksilta, esimerkiksi allergioilta ja astmalta. Luontokosketuksen mahdollistaminen varhaiskasvatuksessa on osa lapsen terveyden edistämistä.

Lähiluonnosta oppimisella varmistetaan luonnonantimien turvallinen käyttö, joka on osa kestävän elämäntavan taitoja. Nämä taidot tulevat erityisen tärkeään rooliin elämässä silloin, kun ympäristön tila ahdistaa ja tarvitaan käytännön toimia kestävämmän arjen puolesta ylläpitämään toivoa ja uskoa omiin kykyihin vaikuttaa maailman tilaan.

Luontoyhteys ja omakohtainen suhde luonnon muihin eliöihin tukevat kasvua ympäristövastuullisuuteen, joka on myös tunnistettu tärkeänä tulevaisuuden taitona. Haluamme suojella itselle läheisiä ja tärkeitä asioita ja tällä ylikulutuksen aikakaudella luonto tarvitsee suojeluamme.

Luonnonantimien ja niiden ympäristön tutkiminen ovat omiaan kehittämään luonnonlukutaitoa ja edistämään kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä ympäristöstä.

Mikä luonnonantimien maistelua sitten estää?

Luonnonantimien käytön ohjaamiseen liittyy suuri vastuu, jonka vuoksi osa kasvattajista kokee turvallisemmaksi kieltää kokonaan kaiken luonnosta kerätyn syömisen tai keräämisen ylipäätään.

Luontosuhteen ja luontokosketuksen mahdollistamisen näkökulmasta on kuitenkin haitallista kieltää moniaistillinen luontoon tutustuminen, sillä se on omiaan herättämään pelkoja ja ennakkoluuloja metsän eliöitä kohtaan, mikä voi johtaa luonnosta vieraantumiseen.

Miten sitten päästä alkuun, jos luonnonantimet ja niiden myrkylliset näköislajit ovat itsellekin vieraita ja lasten ohjaaminen marjojen maisteluun metsässä tuntuu ahdistusta ja pelkoa herättävältä ajatukselta?

Jos taustalla ovat omat pelot ja epävarmuudet, voi itselleenkin tehdä suuren palveluksen tutustumalla luonnonantimiin. Ennen vaaralliselta tuntuvasta, vieraasta ja turvattomasta ympäristöstä voi tulla tutustumisen avulla turvallinen ja stressiä laskeva paikka, joka tarjoaa alati muuntuvan, virikkeiltään monipuolisen kasvatusympäristön. Ensin on toki käsiteltävä omat tunteet. Jokaisella on omat parhaat menetelmänsä, mutta muistutan, että tunteiden vapauttaminen kehosta yleensä edesauttaa niiden prosessointia mielessä.

Oppimista voi tehdä ihan pienin askelin, esimerkiksi opettelemalla yhden uuden lajin vuodessa. Aikuisen suhtautuminen luonnosta oppimiseen välittyy myös lapsille. Luonnonantimet tarjoavatkin loputtomasti mahdollisuuksia oppia ja kehittyä yhdessä, jolloin aikuinen mallintaa positiivista elinikäisen oppimisen mallia lapsille.

Toinen vaihe on opetella ja opettaa yhteiset toimintatavat.

Sääntö nro 1. Luonnosta SAA laittaa suuhunsa kasveja, jotka varmasti tunnistaa syötäviksi.

Alkuun voi sopia, että kaikki varmatkin tunnistukset varmistetaan yhdessä aikuisen kanssa, jotta aikuinen voi luottaa lapsen kykyyn tunnistaa lajeja.

Kasvien tuntomerkkejä ovat koko, värit, varren ja lehtien sekä kukkien ja marjojen muoto, mutta myös kasvupaikka ja ympäröivä lajisto ja metsätyyppi. Näihin voi olla hyvä tutustua etukäteen kuvia katselemalla ja esimerkiksi leikkien ja askartelumenetelmillä.

Tunnistuksen apuna toimii esimerkiksi iNaturalist ja Seek-sovellukset, joiden antamat tulokset kannattaa vielä varmistaa esimerkiksi luontoportti.com nettisivulta. Google Lensiä tai vastaavia tekoälysovelluksia käytettäessä on tärkeää muistaa lähdekriittisyys eli tarkistaa missä ja missä yhteydessä eliölajin kuva on julkaistu.

On hyvä aina selvittää kasvin näköislajit, jotta osaa arvioida tietyn syötävän kasvin riskit oikein. LuontoPortti-sivusto esittelee näköislajeja kasvien esittelyiden yhteydessä. Varautumisena riskeihin tulee mukana olevissa puhelimissa pitää tallennettuna myrkytystietokeskuksen numeroa, josta saa neuvontaa ja ohjeita epävarmoissa tilanteissa. Sinne myös kannattaa soittaa aina, kun lapsi tai aikuinen epäilee syöneensä jotain muuta kuin varmasti syötäväksi tunnistettua kasvia.

Helpoimmat metsämarjat aloittelijalle ovat mustikka ja puolukka. Turvallisia näköislajeja niille ovat juolukka, variksenmarja ja karpalo.

Villiyrteistä puolestaan käenkaali eli ketunleipä on helposti tunnistettava metsälaji, josta tunnistuksen harjoittelu kannattaa aloittaa.

Sienet poikkeavat kasveista, sillä niitä ei syödä raakana vaan ne kerätään metsästä mukaan ja valmistetaan syötäviksi useimmiten vasta keittiössä. Siksi sienten kanssa tunnistusta voi varmistaa useampaan kertaan ennen niiden ravintona nauttimista.

Vaikka on hyvä olla varovainen, on tärkeää muistaa myös meidän ihmisten pitkä historia yhdessä metsäluonnon muiden lajien kanssa. Meille on evoluutiossa kehittynyt hyvät valmiudet tunnistaa syötäviä kasvilajeja ja on hyväksi opetella myös luottamaan omiin kykyihinsä harjoituksen kautta.

Sääntö nro 2. Tarkistetaan, että syötävät luonnonantimet ovat puhtaita ja puhtaasta ympäristöstä

Sen lisäksi, että tunnistetaan kerättävä kasvi tai sieni, on tärkeää myös havainnoida, millaisessa paikassa se kasvaa. Eihän se ole kulkuväylällä, jossa todennäköisesti ulkoilutetaan koiria? Onko ympäristö luonnontilainen?

Kasvinosia ja sieniä kerätään syötäväksi vain puhtaina ja puhtaista kasvupaikoista.

Toivottavasti tämä kahteen sääntöön tiivistetty opas rohkaisee sinutkin luonnonantimien pariin niin yksilönä kuin varhaiskasvattajanakin. Voit esimerkiksi alkukesällä kokeilla, millaisen elämyksen tarjoaa mustikankukkien maistelu.