Harjun koulussa karanteeniin on korona-altistuksen takia siirtynyt yhteensä 115 oppilasta ja 14 henkilöstöön kuuluvaa viikonlopun ja maanantain aikana.
Etäopetukseen siirtymisellä halutaan turvata koulupäivän käytännön järjestäminen, koska osa henkilökunnasta on karanteenissa altistumisen seurauksena. Etäopetukseen siirtymisestä päätettiin maanantaina 29.3. sen jälkeen, kun Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä antoi asiasta suosituksen.
Harjun peruskoulussa etätyöskentelyyn ja karanteeniin on siirtynyt 55 oppilasta ja kuusi henkilöstöön kuuluvaa perjantaista 26.3.2021. Karanteeni laajeni sunnuntaina 28.3.2021, kun etätyöskentelyyn ja karanteeniin siirtyi 30 oppilasta ja kolme henkilöstöön kuuluvaa. Viikonlopun ja maanantain aikana karanteeniin on siirtynyt yhteensä 115 oppilasta ja 14 henkilöstöön kuuluvaa. Harjun koulussa on 290 oppilasta, 19 opettajaa ja viisi avustajaa.
Hyvinvointiyhtymä on kartoittanut altistuneet ja pyrkii tavoittamaan heidät kaikki mahdollisimman pian. Koulusta on oltu yhteydessä altistuneiden lasten huoltajiin ja henkilökuntaan sekä lisäksi viestitetty tilanteesta kaikille huoltajille.
14 vuorokauden karanteeniaika lasketaan alkamaan altistustilanteesta. Hyvinvointiyhtymän tartuntataudeista vastaava määrää karanteenin altistumistietojen pohjalta, mikä kerrotaan karanteeniin jäävälle sekä puhelimitse että kirjallisesti. Päätöksessä on karanteenin päättymispäivä.
Altistumisesta ja karanteenista
Karanteeniin määrätään henkilöt, jotka ovat olleet lähikontaktissa tartuttavaksi arvioidun koronapositiivisen henkilön kanssa yli 15 minuuttia. Esimerkiksi käynti ko. toimipaikassa ei aiheuta toimenpiteitä. Hyvinvointiyhtymän infektioyksikkö arvioi altistumisen.
Karanteeniin määrättyjen henkilöiden perheitä ei aseteta karanteeniin, koska he eivät ole olleet lähikontaktissa tartunnan saaneeseen. Karanteeniin asetetun oireettoman henkilön lähipiiri ei ole tartuttava. Oireettomat perheenjäsenet voivat käydä koulussa ja töissä normaalisti, mutta heidän tulee tarkkailla terveydentilaansa erityisen huolellisesti.
Karanteeniin asetetuille toimitetaan virallinen päätös, joka oikeuttaa tarvittaessa alle 16-vuotiaan huoltajan jäämään kotiin lapsen kanssa, vaikka lapsi olisikin terve. Päätös perustuu tartuntatautilakiin.
Karanteeniin asetettuja pyydetään tutustumaan THL:n ohjeisiin, mitä karanteeni tarkoittaa.
Ajankohtaisen tilannetiedon löydät verkkosivujen Karanteenissa ja etätyöskentelyssä -sivulta.
Lisätietoja:
rehtori Jussi Virsunen, p. 044 416 4383
vastuualuejohtaja Lassi Kilponen, 044 716 1328