Hyppää sisältöön

Oppimisen tuki

Oppilas voi saada oppimisen ja koulunkäynnin tueksi yleistä, tehostettua tai erityistä tukea. Tukea voi saada myös oppilaan erityisvahvuuksien edistämiseksi.

Lahdessa oppilaat saavat tarvitsemansa oppimisen ja koulunkäynnin tuen ensisijaisesti lähikoulussa. Oppilaan tuki suunnitellaan yhteistyössä oppilaan ja huoltajan kanssa. Tuen suunnittelussa oman opettajan lisäksi on tarvittaessa muita koulun opettajia tai oppilashuollon henkilökuntaa.

Tuen muotoja koulussa ovat muun muassa

  • monipuoliset opiskelumenetelmät ja koulutehtävät
  • opiskelu joustavissa opetusryhmissä
  • oppimisympäristöön liittyvät ratkaisut
  • oppilaanohjaus
  • tukiopetus
  • erityisopetus
  • avustajapalvelut

Kolmiportainen tuki

Oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuki perustuu kolmiportaiseen tuen malliin. Tuki voi vaihdella koulupolun aikana sen mukaan, millaista tukea oppilas tarvitsee.

Lisätietoa oppilaan tuen tarpeisiin ja opetusjärjestelyihin liittyvissä kysymyksissä huoltaja voi olla yhteydessä

  • lapsen oman koulun rehtoriin tai omaan opettajaan.
  • oppimisen tuen ja hyvinvoinnin palvelupäällikköön
  • alueellinen erityisopettaja (AERO), jonka tehtävänä on erityisen tuen oppilaiden ohjaus, koulujen konsultointi sekä erityisen tuen päätösvalmistelu. Alueellisten erityisopettajien yhteystiedot alla.