Hyppää sisältöön

Lahden mitali

Kultainen Lahden mitali myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta Lahden kaupungin hyväksi. Lahden mitalia on jaettu vuodesta 1966.

Ansiokkaaksi toiminnaksi voidaan katsoa

  1. teko, joka lahtelaisen suorittamana on tehnyt Lahden nimeä tunnetuksi ja jolle annetaan erityinen arvo Lahden kaupungin ulkopuolellakin,
  2. yleistä tunnustusta saanut toiminta, joka on poikkeuksellisella tavalla edistänyt Lahden kaupungin aineellista tai henkistä rakentamista,
  3. poikkeuksellisen mittava panos Lahden kaupungin luottamushenkilönä, viranhaltijana tai työntekijänä.

Sääntöjen mukaan kaupungin lautakunnilla ja lahtelaisilla järjestöillä on oikeus tehdä esityksiä mitalin myöntämisestä.

Lahden mitalin saajat

2024 hallituksen puheenjohtaja Teresa Kemppi-Vasama

2023 kaupunginjohtaja Pekka Timonen

2022 johtava ympäristöasiantuntija Saara Vauramo

2021 yrittäjä Riku Routo

2020 ympäristöjohtaja Kari Porra

2019 toiminnanjohtaja Jarmo Ropponen

2018 galleristi Riitta Nuorivaara-Luhtanen

2017 ekonomi Pentti Korpimies

2016 diplomi-insinööri Harald Relander ja toiminnanjohtaja Maila Koskinen

2015 kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

2014 golfammattilainen Mikko Ilonen

2013 toimitusjohtaja, ekonomi Vesa Luhtanen

2012 kaupunginvaltuutettu, varatuomari Pentti E Rantanen

2011 kuvataiteilija Soile Yli-Mäyry

2010 toimitusjohtaja Eero Pekkola