Lahti on mukana seuraajakaupunki Tallinnan kaupungin koordinoimassa SOFTacademy-projektissa. Hankkeessa vauhditetaan kiertotalouden ja hiilineutraaliuden periaatteiden mukaisia korjaustoimenpiteitä Tallinnan Mustamäen pilottikorttelissa. Pilottialueella on neljä kerrostaloa, joiden asukkaita osallistetaan mukaan sekä rakennusten että pihapiirien ja koko asuinympäristön kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.
Hankkeessa kehitetään yhteistyöhön perustuva innovaatiomalli, jolla kiihdytetään yksityisiä korjaustoimenpiteitä asuinalueella. Piha-alueiden kunnostustoimilla lisätään luonnon monimuotoisuutta ja luodaan kodikkaampaa ja ihmislähtöisempää elinympäristöä. Kehitettyjä ratkaisuja voidaan hyödyntää myös muilla asuinalueilla, jotka kaipaavat pelkkää kunnostusta laajempaa kehittämistä sekä paikan ja identiteetin tuntua tuovan muutoksen.
Seuraajakaupunkina Lahti pääsee osallistumaan innovaatiomallin kehittämiseen ja jakamaan hyviä käytänteitä projektipartnereiden kanssa liittyen erityisesti asukkaiden osallistamiseen, kiertotaloutta edistäviin remontteihin ja asuinalueiden viherryttämiseen. Toimiminen yhteisessä hankkeessa vahvistaa hyvää yhteistyötä kahden Euroopan ympäristöpääkaupungin eli Lahden ja Tallinnan välillä.
Lahdessa toteutetaan hankkeen aikana viherryttämispilotti keskusta-alueella, johon osallistetaan vahvasti mukaan pilottikohteen läheisiä asukkaita ja alueen muita toimijoita.
Hankkeen partnerit
- Tallinnan teknillinen yliopisto
- Think Softer Planning AB
- MTÜ Living Street
- Yoko Oma OÜ
- LAB Verte OÜ
- Estonian Union of Co-operative Housing Associations.
- Kaksi muuta seuraajakaupunkia ovat Varsova (Puola) ja Krsko (Slovenia).
Hankkeen nimi tulee David Simin teoksesta Pehmeä kaupunki – hyvän kaupunkielämän perusteet (Soft City – Building Density for Everyday Life). Teoksessaan Sim esittelee ratkaisuja rakentaa ihmisten kaupunkia, jossa rakentaminen on kestävää ja kaupunki on viihtyisä ja ympäristöönsä kytketty. SOFTacademy hanke pohjautuu näihin teoksessa esitettyihin teemoihin.