Hyppää sisältöön

Kestävän liikkumisen vuosi 2025

Pienillä valinnoilla lisää hyvinvointia, elinvoimaa ja liikkumisen iloa kaikille.

Yli puolet suomalaisista liikkuu terveytensä kannalta liian vähän, mikä maksaa yhteiskunnalle 3,2 miljardia euroa vuodessa (UKK-instituutti).

Kestävän liikkumisen teemavuoden päätavoitteena on lisätä aktiivisia ja kestäviä kulkutapoja, kuten kävelyä ja pyöräilyä. Samalla huomioimme erilaiset elämäntilanteet ja asuinolosuhteet.

Teemavuosi korostaa Eri matka, eri kulkuneuvo -periaatetta kunkin omassa arjessa: pienillä valinnoilla voimme säästää rahaa ja lisätä hyvinvointia sekä mahdollistaa turvallisen ja viihtyisän kulkuympäristön myös muille. Pyrimme moninkertaiseen hyötyyn pelkän päästövähennyksen sijaan.  Viihtyisät ja käveltävät ympäristöt houkuttelevat myös matkailijoita ja tukevat alueen elinvoimaa.

Missä teemavuosi näkyy?

Lahden kaupunki koordinoi teemavuotta, joka näkyy koko maakunnassa tapahtumina ja liikenneaiheisina kampanjoina. Mukana on monia yhteistyökumppaneita ja esimerkiksi paikallisia urheiluseuroja kuten Pelicans, FC Lahti, Lahti Basket.

Teemavuosi näkyy niin kouluissa, työpaikoilla kuin katukuvassakin. Se näkyy harrastusmatkoilla, kauppareissuilla ja somessa. Kampanjat, kokeilut ja liikkumisaiheisen tiedon kerääminen ovat teemavuoden ydin. Verkkosivuiltamme löydät jatkuvasti päivittyvää tietoa tapahtumista ja kampanjoista, jotka auttavat löytämään juuri sinulle sopivia ratkaisuja säästää rahaa, kohottaa kuntoa ja parantaa hyvinvointia.

Teemavuoden mahdollistaa Kestävän liikenteen pilotit Päijät-Hämeessä (KELPO) -hanke.

  • Kestävä liikkuminen – valinnoilla on väliä

    Kestävän liikkumisen vuosi haluaa esittää kysymyksiä ja herättää tunteita, jotka liittyvät arkiseen kulkemiseemme. Miksi valitsemme jonkin kulkutavan ja hyljeksimme toista? Olosuhteet vaikuttavat valintoihimme, mutta valinta on lopulta aina meidän.

    Haluamme välittää viestiä kokeilujen kautta ja kannustaa kokeilemaan. Tavoitteemme on, että paikasta toiseen kulkeminen voisi olla itsessään mukavaa – ei vain pakollinen paha tai kurja kuluerä.

    –Projektipäällikkö Juuso Vähä-Piikkiö

Yhteyshenkilö