Salpausselän kisoja ei olisi ilman satoja vapaaehtoisia. Lahtelainen Ahti Laaksonen ryhtyi Salppurin toimitsijaksi 30 vuotta sitten ja on parikymmentä vuotta johtanut hiihtotapavalvontaryhmää. Ryhmä seuraa, että kilpailijat suksivat reitin lähdöstä maaliin sääntöjen puitteissa.
– Perinteisen tyylin kilpailussa ei sallita luisteluaskellusta. Lisäksi muun muassa estämisestä, vaihtorikkeistä ja rikkoutuneista välineistä raportoiminen kuuluu meille. Urheilijoiden ohella tarkkailemme valmentajien käyttäytymistä ladun varrella, Laaksonen kertoo.
Ryhmässä on viitisentoista vapaaehtoista, jotka välittävät liikkuvaa kuvaa tuomarineuvoston katsottavaksi reaaliajassa.
– Kun aloitin tehtävässä, hiihtotapavalvojalla oli kynä ja paperi, johon rike, aika ja paikka sekä kilpailijan numero merkattiin. Kun rikettä selvitettiin, oli useasti hiihtäjän ja valvojan sana vastakkain. Nyt ladun varressa on seitsemän tai kahdeksan tarkkailijaparia kuvaamassa, ja spotit kattavat koko reitin. Myös tv-kuvaa voidaan tarvittaessa käyttää apuna, Laaksonen kertoo valvonnan kehityksestä.
Kilpailun jälkeen Laaksonen raportoi ryhmän huomioista kilpailun tuomarineuvostolle. Virallinen tulos voidaan vahvistaa vasta, kun tuomarineuvosto toteaa kilpailun sujuneen sääntöjen mukaan.
Sääntöjä pitää valvoa
Valvojat ja tuomaristo eivät ole erehtymättömiä. Kilpailijalla on aina tuomariston päätöksiin valitusoikeus, ja sitä myös käytetään.
Lahden vuoden 2017 MM-hiihdoissa katsojia saattoi kummeksuttaa, kun venäläinen Andrei Larkov ensin hylättiin kielletystä hiihtotavasta, ja kohta päätös pyörrettiin.
– Videokuva oli kilpailijan takaa ja numerolappu rytyssä. Kun asiaa Venäjän joukkueenjohdon pyynnöstä tutkittiin uudelleen, ilmeni, että olimme hylkäämässä väärää hiihtäjää. Tapaus osoittaa, että järjestelmä toimii.
Kun Larkovin nimi palautettiin tuloslistalle, putosi Sami Jauhojärven sijoitus pykälällä.
– Sami sanoi haastattelussa, että olin maailman hiihtäjistä seitsemänneksi paras, kunnes tuomarineuvosto päätti, että olen kahdeksanneksi paras.
Tuomariston päätös saattaa kirpaista kilpailijaa, mutta sääntöjä valvotaan siksi, että kilpailu olisi reilua.
– Se jos mikä on urheilijoiden etujen mukaista, Laaksonen muistuttaa.
Uusia tuttuja huippu-urheilijoista
Vuosien varrella Laaksonen on oppinut tuntemaan Suomen huippuhiihtäjät Aino-Kaisa Saarisesta Iivo Niskaseen.
– Välit ovat mielestäni hyvät ja tuttavalliset.
Uusiakin tuttuja tulee.
– Hopeasompa-kisoissa olen ollut teknisenä asiantuntijana (TD) 2000-luvun alusta ja nähnyt ilokseni nuorten, kuten Markus Vuorelan, Eveliina Piipon ja Jasmin Kähärän, kehityksen ja nousun maajoukkueeseen.
Pitkän linjan sääntötuomarina ja toimitsijana Laaksonen on osa kilpahiihtoyhteisöä. Sitä hän haluaa olla jatkossakin.
– Moni on kysynyt, mikä saa jatkamaan vuodesta toiseen. En taida osata siihen tyhjentävää vastausta antaa. Porukassa on hyvä yhteishenki ja porukkaan on aina mukava palata. Tehtävät ovat mielenkiintoisia ja olen saanut näistä hommista hyviä ystäviä.
Ahti LaaksonenJoskus sanoin kauempaa tulevalle tutulle, että nähdään kisoissa. Kyllä nähtiinkin, mutta yhtään en ehtinyt hänen kanssaan jutella. Päivä meni aamusta iltaan, että paukahti.
Valvontaryhmän päällikön työpäivä Salpausselän kisoissa on pitkä ja kiireinen.
– Joskus sanoin kauempaa tulevalle tutulle, että nähdään kisoissa. Kyllä nähtiinkin, mutta yhtään en ehtinyt hänen kanssaan jutella. Päivä meni aamusta iltaan, että paukahti.
Hiihtämään Laaksonen ehtii kisojen välissä 500–1 000 kilometriä vuodessa.
– Kannustan kaikkia lahtelaisia ladulle. Kaupunki on luonut meille maastohiihtoon loistavat mahdollisuudet, hän muistuttaa.
Teksti: Janne Urpunen
Artikkeli julkaistu Kaupunkilainen-lehdessä 1/23.