Poikkeuksellinen opetus järjestetään terveysviranomaisten suosituksesta ja varotoimenpiteenä. Hyvinvointiyhtymä on kartoittanut altistuneet ja ollut yhteydessä perheisiin. Ali-Juhakkalan ja Mukkulan kouluista on viestitetty tilanteesta henkilöstölle ja kaikille huoltajille.
10 vuorokauden karanteeniaika lasketaan alkamaan altistustilanteesta. Hyvinvointiyhtymän tartuntataudeista vastaava määrää karanteenin altistumistietojen pohjalta, mikä kerrotaan karanteeniin jäävälle sekä puhelimitse että kirjallisesti. Päätöksessä on karanteenin päättymispäivä.
Ali-Juhakkalan koulu on 0. – 9. luokkien erityiskoulu, jossa opetus tapahtuu toiminta-alueittain. Oppilaita on 35 ja henkilöstöä 28. Mukkulan peruskoulu on 1. – 9. luokkien yhtenäiskoulu, jossa oppilaita on reilut 800 ja opetushenkilöstöä 145.
Altistumisesta ja karanteenista
Karanteeniin määrätään henkilöt, jotka ovat olleet lähikontaktissa tartuttavaksi arvioidun koronapositiivisen henkilön kanssa yli 15 minuuttia. Esimerkiksi käynti koulussa ei aiheuta toimenpiteitä. Hyvinvointiyhtymän infektioyksikkö arvioi altistumisen.
Karanteeniin määrättyjen henkilöiden perheitä ei aseteta karanteeniin, koska he eivät ole olleet lähikontaktissa tartunnan saaneeseen. Karanteeniin asetetun oireettoman henkilön lähipiiri ei ole tartuttava. Oireettomat perheenjäsenet voivat käydä koulussa ja töissä normaalisti, mutta heidän tulee tarkkailla terveydentilaansa erityisen huolellisesti.
Karanteeniin asetetuille toimitetaan virallinen päätös, joka oikeuttaa tarvittaessa alle 16-vuotiaan huoltajan jäämään kotiin lapsen kanssa, vaikka lapsi olisikin terve. Päätös perustuu tartuntatautilakiin.
Karanteeniin asetettuja pyydetään tutustumaan THL:n ohjeisiin, mitä karanteeni tarkoittaa.
Lisätiedot
Lahden kaupunki
vastuualuejohtaja Lassi Kilponen, 044 716 1328
Mukkulan koulun rehtori Hanna Saarinen, p. 044 482 6292
Ali-Juhakkalan koulun johtaja Leena Ottela, 044 716 1932
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä
infektioylilääkäri ville.lehtinen@phhyky.fi
tartuntatautilääkäri jukka.majuri@phhyky.fi