Tehtävänä korkeatasoisen ylikulkusillan suunnittelu
Arkkitehtuurikilpailun järjestävät Osuuskauppa Hämeenmaa / Hämeenmaan Kiinteistöt Oy ja Lahden kaupunki yhteistyössä. Kilpailuun liittyvistä kustannuksista, mahdollisen sillan rakentamisesta ja ylläpitokustannuksista vastaa Osuuskauppa Hämeenmaa. Sillan kustannusarvio on n. 1,5 miljoonaa euroa. Silta suunnitellaan hotellin yksityiseen käyttöön.
Kilpailu järjestetään osana kaavan luonnoskuulemista. Kilpailulla selvitetään, millaisia ehdotuksia taloudellisissa raameissa on mahdollista toteuttaa ja miten ehdotukset täyttäisivät keskeisen paikan vaatimukset.
Kilpailijoiden tehtävänä on suunnitella korkeatasoinen, visuaalisesti ja toiminnallisesti mielenkiintoinen Aleksanterinkadun ylittävä silta, joka yhdistää kadun molemmin puolin sijaitsevat rakennukset toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Kokonaisratkaisu tulee sovittaa hienovaraisesti arvokkaaseen kulttuuriympäristöön.
Osallistuminen kilpailuun
Kilpailu toteutetaan ilmoittautumiskutsukilpailuna. Määräaikaan mennessä ilmoittautuneiden ja kelpoisuusvaatimukset täyttävien kilpailuryhmien joukosta kilpailun järjestäjä valitsee neljä (4) työryhmää.
Ketkä voivat osallistua
Kilpailuun eivät voi osallistua tuomariston jäsenet tai tuomaristoa avustavat asiantuntijatahot, heidän yhtiökumppaninsa tai perheenjäsenensä, kilpailun sihteerin taustayhteisöt ja yhtiökumppanit.
Työryhmän tulee olla monialainen. Minimivaatimuksena on, että kilpailuvaiheen työryhmässä on arkkitehti ja suunnittelutehtävän vaatimustason täyttävä rakennesuunnittelija. Työryhmän tulee nimetä ryhmän kokoonpano (vähintäänkin avainhenkilöt) ilmoittautumisvaiheessa ja toimittaa heidän referenssi- ja koulutustietonsa osallistumishakemuksen yhteydessä.
Suunnittelun vaativuustason täyttävä rakennesuunnittelija voidaan kuitenkin nimetä työryhmään viimeistään kilpailuvaiheen alkaessa, mikäli nimeämistä ei ole voitu tehdä jo ilmoittautumisvaiheessa.
Kilpailijoiden tulee vapaamuotoisessa osallistumishakemuksessaan kuvata tiiminsä monialaista osaamista.
Hakemusten lähettäminen
Hakemus lähetetään zip-tiedostona viimeistään 21.1.2021 WeTransfer-palvelun (www.wetransfer.com) välityksellä osoitteeseen antti.pirhonen@planest.fi.
Arviointi
Esivalintakriteereinä arvioidaan työryhmien jäsenten tietojen, taitojen ja kokemuksen lisäksi ilmoittautumisasiakirjoissa erikseen jätetyt referenssit, jotka tulee esitellä kuvin ja lyhyellä selostuksella (yhteensä max viisi A3 arkkia). Referensseinä pidetään erityisesti kilpailumenestystä julkisen rakentamisen kohteissa, joissa on osoitettu kyvykkyyttä ratkaista erinomaisesti toiminnallisesti ja kaupunkikuvallisesti haastavia kohteita. Myös muita korkeatasoisia suunnitelmia, toteutuneita ja julkaistuja kohteita arvostetaan.
Kilpailun järjestäjä kutsuu referensseihin tutustuttuaan ja palkintolautakuntaa kuultuaan neljä suunnitteluryhmää kilpailuun.
Tutustu kilpailuohjelmaan ja lue lisää
Aleksanterinkadun ylikulkusillan arkkitehtuurikilpailuun liittyvä materiaali on koottu verkkosivulle www.lahti.fi/aleksanterinkatu.
Kysy lisää
Kilpailun taustoista ja järjestämisestä yleisesti
kaavoitusarkkitehti Tuomas Helin, p. 044 482 6337
kaupunginarkkitehti Anne-Karvinen Jussilainen, p. 050 387 8715
Lahden kaupunki, kaupunkiympäristön palvelualue
etunimi.sukunimi@lahti.fi
Kilpailuun liittyvät kysymykset
Antti Pirhonen, antti.pirhonen@planest.fi