Hyppää sisältöön

Asukaspysäköinti laajenee keskustassa

Maksullisen pysäköinnin vyöhykkeet laajenevat marras-joulukuun aikana, ja uusia kiinteistöjä tulee asukaspysäköintiluvan piiriin.

Asukaspysäköintiluvan piiriin on otettu uusia kiinteistöjä Paasikivenkadun, Kariniemenkadun, Kolkankadun, Vaaniankadun ja Lahdenkadun sekä Yrjönkadun, Rajakadun ja Vuoksenkadun varsilta. Luvan piiriin lisättyjen kiinteistöjen isännöitsijöille tai omistajille on ilmoitettu päätöksestä sähköpostitse.

Pysäköintiluvat tulevat myyntiin noin kaksi viikkoa ennen alueen muuttumista maksulliseksi. Alueet muuttuvat maksulliseksi vaiheittain marras-joulukuun aikana. Tarkka muutosaikataulu päivitetään Pysäköintiluvat-verkkosivulle.

Asukaspysäköintiluvan hinta on 30 euroa kuukaudessa. Asukaspysäköintiluvan voi ostaa sähköisestä asiointipalvelusta.

Asukaspysäköintiluvan ehdot

Asukaspysäköintilupaan on kaupunginhallituksen hyväksymän pysäköintipolitiikan linjausten mukaisesti oikeus niiden vanhojen kaavojen aikaan, pääosin ennen 1970-lukua, rakennetuilla kiinteistöillä, joissa kaavan vaatima autopaikkamäärä ei vastaa nykyisiä normeja ja autotiheyttä. Pelkkä kiinteistön asukkaiden suuri automäärä ei oikeuta asukaspysäköintilupaan.

Kaupunki voi laajentaa asukaspysäköintiluvan käyttöä, mikäli kriteerit täyttäviä kiinteistöjä on uusien maksullisen pysäköinnin alueiden läheisyydessä, mutta kaupungin velvollisuutena ei ole järjestää asukkaiden autoille pysyviä pysäköintipaikkoja. Kadunvarsipaikat on tarkoitettu ensisijaisesti lyhytaikaiseen asiointiin.

Asukaspysäköintilupien määräytyminen on kiinteistökohtaista. Asukaspysäköintilupaan liittyviä palautteita ja kysymyksiä toivotaan kaupungin palautepalveluun, mieluiten talokohtaisesti isännöitsijän kautta.

Lisätietoja asukaspysäköintiluvasta ja sen ehdoista

Lisätietoja