Hyppää sisältöön

Energian säästäminen on välttämätöntä talouden ja ilmaston takia

Energiankulutuksen vähentäminen on yleisesti järkevää ja nyt siihen on erityisen painavia syitä, sanoo kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Venäjän aloittama hyökkäyssota on rajoittanut polttoaineiden ja sähkön saatavuutta, nostanut energian hintaa ja aiheuttanut maailmanlaajuisen energiakriisin.

Ympäristökaupunki Lahti on tehnyt yli 20 vuotta aktiivista työtä energiatehokkuuden eteen ja karsinut turhaa sähkön ja lämmön kulutusta. Lahti liittyi jo vuonna 2001 kunta-alan vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimukseen.

Kaupunki valmistelee energiansäästöohjelmaa

Kuluvan syksyn aikana Lahti pyrkii vielä löytämään säästökohteita kuten muutkin säästölistojaan laativat kunnat.

–Jatkamme pitkäjänteistä työtämme energiatehokkuuden eteen ja etsimme vielä uusia toimenpiteitä ja vaihtoehtoja, Timonen sanoo.

Energiansäästöohjelmalla kaupunki varautuu siihen, että rahat riittävät sähkön kallistuessa tulevana talvena. Lahden kaupunginhallitus saa ohjelman käsiteltäväkseen syys–lokakuun vaihteessa.

–Se tulee olemaan vaihtoehtojen lista, jonka pohjalta käymme paikallisen energiapoliittisen keskustelun, Timonen kuvailee.

Listalla voi olla esimerkiksi kiinteistöjen lämpötilaan, ilmanvaihtoon tai valaistukseen liittyviä ehdotuksia. Lisäksi keskusteluun voi nousta ehdotuksia investoimisesta uuteen tekniikkaan kuten aurinkopaneeleihin.

Lahti tavoittelee hiilineutraaliutta jo 2025

Ilmastonmuutosta voidaan hillitä kasvihuonekaasupäästöjä leikkaamalla, esimerkiksi korvaamalla fossiilisia polttoaineita uusiutuvilla energialähteillä ja pienentämällä energiankulutusta.

–Tällä polulla olemme Lahdessa pitkällä, sillä toteutimme energiakäännöksen jo vuonna 2019 ensimmäisenä Suomessa, kun Lahti Energia luopui kivihiilestä. Tavoittelemme hiilineutraaliutta jo vuonna 2025, kymmenen vuotta ennen kansallista tavoitetta, Timonen sanoo.

Sota ja energiakriisi ovat nyt uusia, ajankohtaisia haasteita ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Fossiilisiin polttoaineisiin voidaan joutua turvautumaan, vaikka niistä haluttaisiin eroon. Riskinä voi olla myös uusiutuviin energiamuotoihin tähtäävien investointien supistuminen.

–Kaikenlainen energiatehokkuus edistää Lahden tavoitetta kohti hiilineutraalisuutta ensimmäisten joukossa koko Euroopassa. Mitä vähemmän energiaa kulutamme, sitä vähemmän päästöjä syntyy, ja sitä paremmin rahat riittävät, Timonen summaa.

Lahti on mukana valtakunnallisessa kampanjassa, joka kannustaa kaikkia suomalaisia energiansäästöön. Hankkeen toteuttavat työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö, valtioneuvoston kanslia, Motiva, Sitra sekä energiavirasto.

Lahdessa on käynnissä myös omat viestintäkampanjat, jotka rohkaisevat kestävään elämäntapaan ja energiaa säästäviin arjen valintoihin.

Energiatehokas Lahti

Aihealueet