Ensimmäiselle luokalle
Vuonna 2018 syntyneiden tulevien ekaluokkalaisten tulee ilmoittautua kouluun 21.1.2025 mennessä ensisijaisesti sähköisesti Wilma-palvelun kautta. Hakuohjeet on toimitettu yli 1000 tulevan ekaluokkalaisen perheelle, jotka väestörekisteritietojen mukaan olivat lokakuussa kirjoilla Lahdessa.
Mikäli lapsi kuuluu erityisen tuen tai pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin, niin koulupaikka ja oppimisen tuen järjestelyt käydään huoltajien kanssa läpi erillisissä tapaamisissa helmikuussa. Tällöin koulupaikka osoitetaan maaliskuussa eikä tammikuun Wilma-haku ole käytössä.
Ruotsia äidinkielenään puhuvat lapset voivat hakea ruotsinkieliseen esiopetukseen ja perusopetukseen ensimmäiselle luokalle.
Varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen
Tammikuussa haetaan sähköisesti myös elokuussa 2025 vapautuvia varhaiskasvatus- ja esiopetuspaikkoja. Ensi elokuussa esikoulussa aloittavat vuonna 2019 syntyneet lapset. Huoltajan on huolehdittava siitä, että oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.
Kunnallisen varhaiskasvatuspaikan päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa voi saada, kun äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaa päättyy. Varhaiskasvatuspaikkaa voi hakea ympäri vuoden, kuitenkin viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi paikan tarvitsee. Mikäli varhaiskasvatuksen tarve ei ole ennakoitavissa, on paikkaa haettava välittömästi, kuitenkin vähintään kaksi viikkoa ennen tarvetta.
Avoin päiväkoti Poppoo tarjoaa maksutonta toimintaa kotona olevien 2–5-vuotiaiden lasten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin edistämiseksi. Osallistuminen ei edellytä ennakkoilmoittautumista.
Kaksikieliseen esiopetukseen ja perusopetukseen
Kaksikielisen opetuksen tavoitteena on saavuttaa toimiva kielitaito suomen kielessä eli koulun opetuskielessä sekä ruotsin tai englannin kielessä. Oppilaat valitaan kielellisiä valmiuksia mittaavan valintakokeen avulla, johon hakijat kutsutan.
Paikkoja on rajoitetusti, joten lapsi ilmoitetaan joka tapauksessa myös oman oppilaaksiottoalueen esiopetukseen ja ekaluokalle lähikouluun.
Kaksikielistä ruotsi-suomi –kielikylpyopetusta järjestetään esiopetuksesta koko peruskoulupolun loppuun. Kielikylpyopetus on tarkoitettu lapsille, jotka eivät puhu ruotsia äidinkielenään. Hakuaika kielikylpyesiopetukseen on 21.1.2025 asti.
Ruotsi-suomi –kielikylpyopetuksen esiopetusryhmä ja alakoululaiset opiskelevat Lotilan koulussa. Yläkoulun kielikylpyoppilaat opiskelevat Tiirismaan peruskoulussa yhdessä Lahden ruotsinkielisen koulun yläkouluikäisten kanssa.
Laajamittaista kaksikielistä englanti-suomi –opetusta järjestetään vuosiluokilla 1–9 Tiirismaan peruskoulussa. Täydennyshaku vuosiluokkien 2.–9. vapaille oppilaspaikoille on huhtikuussa 2025. Vapaiden oppilaspaikkojen määrät julkaistaan hakuajan alkaessa ja valintakokeet järjestetään toukokuussa.
Tulevien kolmasluokkalaisten A2-kielivalinta
Nykyiset 2.-luokkalaiset voivat halutessaan valita valinnaisen A2-kielen 19.2.–3.3.2024.
Valinnaiseksi A2-kieleksi tulevat kolmasluokkalaiset voivat koulun kielitarjonnan mukaan valita espanjan, kiinan, saksan, ranskan, ruotsin tai venäjän sekä Lahden ruotsinkielisen koulun oppilaat lisäksi suomen kielen. Koulut tekevät yhteistyötä A2-kielen opetusryhmien perustamiseksi. Mikäli kieliryhmä syntyy useamman koulun oppilaista, niin opetus toteutetaan joko lähi- tai monimuoto-opetuksena. Kielitarjonta löytyy koulujen verkkosivuilta.
Kaikki aloittavat englannin kielen opiskelun ensimmäisellä luokalla. Viimeistään kuudennella luokalla alkaa kaikille yhteisenä kielenä toisen kotimaisen kielen opiskelu. Osa oppilaista on voinut aloittaa toisen kotimaisen kielen A2-kielenä jo 3. luokalla.
Lisätietoja
Varhaiskasvatuspalvelut
– palveluohjaus, ark. klo 9.00–14.00, p. 03 818 1054
– palvelupäällikkö Suvi Ruusunen, p. 050 539 1651
Perusopetuspalvelut
– palvelupäällikkö Kirsikka Saresma, p. 044 482 6409
– palvelupäällikkö, oppimisen tuki ja hyvinvointi Janina Mäntymaa, p. 044 416 3159
– opetuksen suunnittelija Petra Larvus, p. 044 482 0790
– kielivalinnoista lisätietoja saa koulujen rehtoreilta
Kasvatus ja koulutus > varhaiskasvatus ja esiopetus tai perusopetus
Kaksikielinen opetus, englanti-suomi, ruotsi-suomi