Hyppää sisältöön

Eteläisen alueen hoitourakan sovintosopimus ei edellytä kaupunkiympäristöltä lisäsäästöjä

Lahden kaupunki ja YIT Road Oy ovat valmistelleet sovintosopimuksen eteläisen alueen hoitourakkaa koskevan erimielisyyden ratkaisemiseksi. Asiasta on neuvoteltu syyskuusta 2023 lähtien. Sovintosopimuksen mukainen tavoitehinnan nousu ei aiheuta kaupunkiympäristön palvelualueelle lisäsäästöjen tarvetta, koska sopimuksen mukaiset työt on sisällytetty talousarvioon.

Erimielisyys koskee kivettyjen alueiden hoitoa eli esimerkiksi rikkakasvien poistoa ja katukivetyksen pesua. Yhdestä lomakkeesta puuttui kivetettyjen alueiden pinta-ala, mutta se oli kirjattu tarjousasiakirjojen karttoihin ja muihin liitteisiin. Osapuolilla oli eri näkemys, oliko pinta-ala mainittu asiakirjoissa vai ei.

– Mittavan aineiston läpikäynnissä on tapahtunut inhimillinen virhe, pahoittelee kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho.
– Virhe huomattiin urakan ensimmäisen vuositilinpäätöksen yhteydessä. Kaupunki aloitti neuvottelut urakoitsijan kanssa syyskuussa 2023 ja pyrki hakemaan yhteistä neuvotteluratkaisua. Neuvottelujen tuloksena tehtiin sovintosopimus.

Kaupunkiympäristölautakunta päätti sovintosopimuksen hankintasopimuksen ehtojen tulkinnasta ja soveltamisesta kokouksessaan 16. lokakuuta.

Uusi tavoitehinta vastaa paremmin todellisia kustannuksia

Sovintosopimuksen mukaan kivettyjen alueiden hoidon hinta lasketaan 1 000 eurosta/m2 hintaan 100 euroa /m2. Kyseistä uutta hintaa sovelletaan urakan alusta lähtien, joten viiden vuoden sopimuskaudella tavoitehinta nousee noin 3,5 miljoonaa euroa, koska tämä työnosuus puuttui alkuperäisestä sopimuksesta. Vuosittainen tavoitehinta nousee 700 000 euroa. Urakan uusi tavoitehinta vastaa paremmin todellisia kustannuksia.

–  Sovintoratkaisu mahdollistaa sen, että kaupunki voi lähettää YIT Road Oy:lle vähintään 180 000 euron laskun hoitovuodesta 2022–2023, myös hoitovuodesta 2023–2024 lähetetään lasku. Urakoiden todelliset kustannukset tarkistetaan vuosittain ja niitä verrataan sovittuun tavoitetasoon. Kaupunki maksaa siis toteutuneiden kustannusten mukaan, Alho kertoo.
– Vaikka urakan tavoitehinta nousee, se ei aiheuta kaupunkiympäristön palvelualueelle lisäsäästöjen tarvetta, koska sopimuksen mukaisten töiden todellisiin kustannuksiin on jo varauduttu budjetissa.

Sovintosopimuksen mukaan kummallakaan osapuolella ei ole vahingonkorvaus- tai muita vaatimuksia.

Tapahtuneen myötä hankintaperiaatteita ja -prosesseja tarkastellaan kaupunkitasoisesti.

Lisätietoja

kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho, p. 040 595 4543
kaupungininsinööri Mika Lastikka, p.  050 638 91