Hyppää sisältöön

ExtremeRun-hupijuoksutapahtuma liikuttaa lahtelaisia Salpausselän maastossa

Kaupunki on mukana järjestämässä Lahteen saapuvaa ExtremeRun-hupijuoksutapahtumaa, jonka tarkoituksena on saada kaikki liikkumaan. Tapahtuma järjestetään Lahden Urheilukeskuksessa 22.–23.7.
Lahden hyppyrimäet ja stadion ilmasta kuvattuna aamuauringossa

–ExtremeRunissa ei kilpailla voitosta, vaan kaikki osallistujat saavat mitalin. Kilpailijat voivat edetä haluamansa matkan haluamallaan vauhdilla. Pukeutua voi sporttisesti tai hauskasti. Tärkeintä on liikunnan ilo ja hyvä fiilis, kuvailee liikuntatoimenjohtaja Markku Ahokas.

Aikuisten ExtremeRun järjestetään lauantaina 22.7. ja lasten tapahtuma sunnuntaina 23.7. Tapahtumakeskuksena toimivat Lahden Urheilukeskus ja Karpalon kenttä. Tapahtuman estejuoksurata sijaitsee Urheilukeskusta ympäröivässä maastossa. Lähtö ja maali sijaitsevat Karpalon kentällä.

Tapahtuma-alueelle kannattaa mennä julkisilla kulkuneuvoilla, kaupunkipyörillä tai sähköpotkulaudoilla. Tapahtuman pysäköintialueina toimivat Urheilukeskuksen viereinen Salpausselänkadun yläparkki, Lahden Urheilu- ja messukeskuksen pysäköintialue sekä Jäähallin hiekkakenttä.

–Juoksuun on osallistumismaksu, mutta tapahtuma-alueelle on maksuton sisäänpääsy molempina tapahtumapäivinä. Tapahtumilla kerätään rahaa liikuntarajoitteisille lapsille, Ahokas sanoo.

ExtremeRun on liikuttanut ja viihdyttänyt kaiken kuntoisia suomalaisia jo vuodesta 2010. Tapahtumia on järjestetty usealla eri paikkakunnalla ympäri Suomen. Juoksutapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Lahdessa.

Lisätiedot

Liikuntatoimenjohtaja Markku Ahokas, p. 044 416 3629
ExtremeRun Oy, Mika Hirvinen, p. 040 8287974

Siirry tapahtuman sivulle