Hyppää sisältöön

Hyvin sanottu -keskustelufestivaalin päätähti on jokainen osallistuja

Hyvin sanottu -keskustelufestivaali järjestetään Sibeliustalossa perjantaista lauantaihin 27.–28. syyskuuta. Keskustelufestivaalin teemat ovat ajankohtaisia ja ne koskettavat kaikkia suomalaisia. Tapahtuman päätähti on jokainen festarikävijä. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Kuva: Tiina Jutila / Yle

Hyvin sanottu -keskustelufestivaalin tarkoitus on lisätä rohkeutta osallistua keskusteluihin, syventää ymmärrystä toisistamme ja vahvistaa kokemusta siitä, että kaikkien äänellä on merkitys. Tapahtuman aikana käydään yli 70 keskustelua erilaisista aiheista.

Keskusteluissa on mukana muun muassa: näyttelijät Petteri Summanen ja Christoffer Strandberg, muusikot Samuli Putro, Kari ”Brädi” Härkönen ja Pekka ”Päkä” Salminen, Sami Sykkö, Kirsi Alm-Siira, NHL-pelaaja Tuomas Grönman sekä somevaikuttajat Nuppu Oinas ja Auri Kananen. Tapahtuman juontavat Milla Madetoja,  Jussi-Pekka Rantanen,  Essi Lamppu ja  Matti Riitakorpi.

Festivaaleilla on kolmenlaisia keskusteluja

Festivaalilla käydään julkisia, luottamuksellisia ja pop up -keskusteluja.

Pop up -keskusteluihin pääsevät osallistumaan kaikki festarikävijät. Jokaisessa pop up -keskustelussa on mukana joukko kutsuttuja keskustelijoita, mutta keskustelurinkiin saa tulla kuka tahansa. Näillä festivaaleilla jokainen on päätähti.

Yle striimaa 12 julkista keskustelua festivaaleilta. Ylen ja Yle Kioskin julkisia keskusteluja voi seurata paikan päällä Yle-saliksi muutetussa pääsalissa ja Finlandia-klubille rakennettavalla Yle Kioski -lavalla sekä striimin välityksellä Yle Areenasta. Osa näytetään suorana TV 1:ssä ja ne ovat katsottavissa myöhemmin Yle Areenassa.

Luottamuksellisten ja pop up -keskusteluiden järjestämisestä vastaavat Hyvin sanottu -hankkeen kumppanit Erätauko-säätiön ja Lahden kaupungin kanssa.

Luottamuksellisissa keskusteluissa syvennytään suljettujen ovien takana nimensä mukaisesti luottamusta ja turvallisuutta vaativiin aiheisiin. Osaan luottamuksellisista keskusteluista voi osallistua kuka hyvänsä festarikävijä. Keskusteluihin ilmoittaudutaan Sibeliustalossa.

Festivaaleille ilmainen kuljetus

Hyvin sanottu -keskustelufestivaalin festivaalivieraat pääsevät lauantaina maksutta keskustasta tapahtumapaikalle. Festaribussi lähtee tasatunnein Marolankadulta Kauppatorilta: klo 10, 11,12, 13,14 ja 15.

Kaikille avoin ja maksuton tapahtuma järjestetään 27.–28.9.2024. Tapahtuman järjestämisestä vastaavat Yle, Lahden kaupunki ja Erätauko-säätiö.

Lahden tapahtuman kanssa samaan aikaan järjestetään satelliittitapahtumia ympäri Suomea: Kittilässä, Oulussa, Kiuruvedellä, Tampereella, Kotkassa, Nurmeksessa, Hämeenlinnassa ja Turussa.

Tutustu koko ohjelmaan

Lisätiedot