Hyppää sisältöön

Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunnassa kirjastojen palveluverkko

Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunta päättää lokakuun 2024 kokouksessaan kirjastoverkosta. Esillä on viisi vaihtoehtoratkaisua, joista on kuultu alueen asukkaita ja tehty vaikutusten ennakkoarviointi.

Lahden kirjastojen palveluverkkomuutosten vaihtoehtoja on viisi:
– kirjastojen määrä säilyy nykyisellään ja tehdään tarvittavat tilainvestoinnit,
– lakkautetaan Launeen kirjasto,
– siirretään Launeen kirjasto Hennalan suunnalle ja lakkautetaan Kärpäsen kirjasto,
– lakkautetaan Mukkulan kirjasto tai
– siirretään Mukkulan kirjasto monitoimitaloa edullisempiin tiloihin.

Kirjastolle vuosille 2026–2027 suunnatut säästötoimenpiteet edellyttävät kirjastoverkon karsimista niin, että syntyy säästöjä sekä henkilöstö- että tilakustannuksista. Yhden lähikirjaston lakkauttamisella saataisiin säätöä noin 250 000 euroa. Päätös tulevasta kirjastoverkosta tulee tehdä syksyn 2024 aikana, sillä Mukkulan ja Launeen kirjastojen osalta tilakysymykset edellyttävät mahdollisimman pikaista ratkaisua.

Kirjastojen vuokrasopimusten mukaan Launeen kirjasto voisi lakata vuoden 2026 alusta, Mukkula kesällä 2027 ja Kärpänen vuoden 2029 alusta.

Vaihtoehtojen tarkastelua

Mukkulan, Launeen ja Kärpäsen kirjastot ovat tarkastelussa siksi, että ne eivät tällä hetkellä sijaitse jo olemassa olevien monitoimitalojen yhteydessä.

Mikäli Mukkulan kirjasto jatkaa toimintaansa, sen tulee rakentua osaksi suunniteltua Mukkulan monitoimitaloa tai vaihtoehtoisesti löytää joku toinen sijainti nykyisestä väistötilasta luovuttaessa. Launeen kirjasto tarvitsee myös pikaisesti uudet tilat nykyisen rakennuksen huonon kunnon vuoksi, jos sen toiminta jatkuu. Kärpäsen kirjaston nykyinen vuokrasopimus on voimassa vuoden 2028 loppuun, jonka jälkeen sen lakkautus olisi mahdollinen.

Mukkulan kirjasto sijaitsee sosioekonomisesti haastavalla alueella ja toimii erityisesti lasten, nuorten ja ikäihmisten kohtaamispaikkana. Mukkulan kirjaston lähin kirjasto on pääkirjasto, jonne kävelymatkaa on 4 kilometriä.

Launeen kirjasto sijaitsee voimakkaasti kasvavalla alueella. Launeen kirjastoa lähimpänä on Liipolan kirjastopiste, jonne kävelymatkaa on 1,2 kilometriä, välissä korkea mäki. Liipolan kirjastopiste on myös liian pieni palvellakseen koko Launeen kirjaston käyttäjäkuntaa. Sijainniltaan Launeen kirjastolle olisi parempi olla lähempänä kasvavaa Hennalaa ja muun muassa Länsiharjun koulua. Launeella asuu myös paljon ikäihmisiä ja ikääntyneiden määrä on kasvussa.

Kärpäsen kirjasto sijaitsee lähellä Jalkarannan kirjastoa, jonne kävellen on matkaa 2,7 kilometriä, välissä Salpausselän harju ja mittava korkeusero. Jos Launeen kirjasto siirtyisi lähemmäs Hennalaan, matka pysyisi suunnilleen samana ja myös korkeusero säilyisi. Kärpäsen kirjaston alueella asuu paljon ikäihmisiä.

Valmistelun etenemisestä

Kirjastojen palveluverkkomuutoksista on järjestetty kolme asukastilaisuutta. Asukkailla ja myös kirjastojen lähellä sijaitsevilla kouluilla ja päiväkodeilla oli mahdollisuus kirjallisesti antaa aiheesta palautetta.

Asukastilaisuuksissa nousivat esiin muun muassa lähikirjaston sijainnin merkitys erityisesti lapsille ja ikääntyneille sekä merkitys alueen kohtaamispaikkana. Lähikirjaston lakatessa monella asiakkaalla kirjaston käyttö vähenisi taloudellisista syistä tai kulkuvaikeuksien vuoksi.

Kussakin lähikirjastossa työskentelee 2–3 työntekijää. Työntekijät kiertävät useissa saman tiimin kirjastoissa. Mikäli Mukkulan, Launeen tai Kärpäsen kirjasto lakkautettaisiin, voitaisiin lähivuosien eläköitymisten yhteydessä vähentää kaksi henkilötyövuotta.

Lähikirjastot tukevat omalla toiminnallaan muun muassa lukutaidon ja osaamisen kehittymistä, elinikäistä oppimista. Lähikirjastot ovat myös suosittuja opiskelu- ja työskentelypaikkoja. Kirjastoilla on myös suuri vaikutus asuinalueen elinvoimaisuuteen, ne luovat ympärilleen osallisuutta ja alueen asukkaille kohtaamisen paikkoja.

Lahdessa on pääkirjasto ja 8 lähikirjastoa. Kirjastopalvelujen saatavuutta täydennetään lisäksi muun muassa kirjastoauto- ja kotikirjastopalveluilla. Lahden kirjastopalvelut ovat osa Päijät-Hämeen kuntien Lastu-verkkokirjastoa.

Lisätietoja

Lahden kaupunki, sivistyspalvelut
kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin, 050 559 4098

Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunnan kokouksen 9.10.2024 esityslista Dynasty-verkkopalvelussa