Jääkiekkoilija Hannes Björnisen unelmien maali on NHL – Lahti on silti aina koti

Lahti ja Pelicans merkitsevät jääkiekkoilija Hannes Björniselle paljon. 

– Tosi paljon. Lahti on koti. Täällä olen kasvanut ja tänne kokoonnutaan lähisuvun kanssa, kun vanhemmat asuvat täällä. Lahdessa ja Pelicansissa olen kasvanut urheilijaksi. On monia ihmisiä, jotka ovat auttaneet eri rooleissa, hän sanoo Isku Areenan ravintola Lämärissä.  

Björninen aloitti kauden Jokereissa, mutta palasi kasvattajaseuraansa Pelicansiin, kun Jokerit vetäytyi KHL-sarjasta Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Rahakkaampia tarjouksia tuli muualta, mutta kiekkoilija halusi kevääksi kotiin. 

Sitä ennen hän ehti voittaa Leijonien kanssa olympiakultaa Pekingissä. Nelosketjun sentteri oli suuressa roolissa loppuottelussa Venäjän olympiakomitean yhdistelmää vastaan. Björninen viimeisteli Suomen voittomaalin ja syötti avausmaalin. 

Lahden kaupunginhallitus myönsi olympiavoittaja Björniselle 20 000 euron huojennuksen vapaavalintaisesta Lahden kaupungin luovuttamasta omakotitalotontista. Sankarista tuli myös Lahti-lähettiläs. Lähettiläät ovat ansioituneita lahtelaisia, jotka rakentavat omalla esimerkillään myönteistä, kestävää mielikuvaa Lahdesta.

– Ajatus on palata jossain kohtaa pysyvästi Lahteen. Ja vaikka olisinkin muualla, haluan pitää kotitukikohdan Lahdessa.

Hannes Björninen vietti lapsuutensa Lahden Kärpäsessä. Lapsuus oli liikettä. Naapurustossa asui urheilullisia kavereita. 

– Pelattiin erilaisia pihapelejä ja leikittiin ainakin kirkonrottaa. Muistan, että keväisin oikein odotin lumien sulamista, että pääsen asfalttipihalle pelaamaan rullalätkää, hän sanoo. 

Kavereissa oli eri lajien harrastajia. 

– Oli jalkapalloilijoita ja koripalloilijoita. Alkuperäisestä pihahöntsäporukasta Mikko Tuomi pelaa jalkapalloa Reippaassa. 

Kun Björnisen seitsemän vuotta vanhempi isoveli Anton pelasi Kiekkoreippaassa, ja isä Arto toimi Antonin joukkueen joukkueenjohtajana, pikkuveli ikään kuin kasvoi kiinni jääkiekkoon. 

– Tosi pienestä kuljin Kerinkallion jäähallilla niiden mukana. Varhaisimmat muistoni ovat sieltä. 

Launeen jäähalli, joka on juniorijääkiekon koti Lahdessa, avattiin syksyllä 2008. Sitä ennen juniorit harjoittelivat ja pelasivat “Kerillä”. 

– Kun menin seuraan, harjoitukset ja pelit olivat pitkälti Kerinkalliossa. Siellä tuli oltua joka viikko paljon. Hallissa saattoi olla kylmempi kuin ulkona. Kaiken siellä pystyi kuitenkin tekemään, vaikka olosuhteet eivät olleetkaan viimeisen päälle. 

Pelaaminen kiinnosti jo pikkunassikkana enemmän kuin muiden pelien seuraaminen. 

– Kun Antonilla oli peli, harvoin katsoin peliä. Olin muiden pikkuveljien kanssa viereisellä ulkojäällä. 

Ala-asteen Björninen kävi Kärpäsen koulussa. 

– Sanoin ala-asteella, että minusta tulee jääkiekkoilija. Ei opettaja minua tuominnut. Saatoin olla ainoa meidän luokassa, joka urheili seurassa, mutta minua ymmärrettiin hyvin. 

Opettaja oli Pirjo Markku-Niemi. 

– Hän oli oikein hyvä opettaja. Kun Lahdessa törmätään, yleensä muutama sana vaihdetaan. 

Ala-asteen liikunnanopettajista mieleen on jäänyt Ilkka Rinne. 

– Saimme pelata ja tehdä monenlaista. Olin usein koulujen välisissä urheilukisoissa eri lajeissa. Oli hyvät pohjat. Olin kavereiden kanssa pelannut ja harrastanut eri lajeja. 

Vapaa-aikaa vietettiin pääasiassa kotikulmilla.  

– Ihan normaalia nuorten elämää, mutta aika vähän kaupungilla oltiin. Kun harjoitusten määrä alkoi kasvaa, koulu ja harjoitukset veivät suuren osan ajasta. 

Kesäisin Kärpäsen kollit kävivät uimassa Mytäjäisissä ja Likolammella. 

– “Mytskystä” muistan aika huimapäisiä uimahyppysuorituksia. En todellakaan ollut kovin hyppääjä. Viime vuosina olen käynyt Mytäjäissä myös avannossa, olympiavoittaja sanoo. 

Liigassa Hannes Björninen debytoi lokakuussa 2014. Liigajoukkueen harjoitusrinkiin hän oli noussut edellisenä keväänä. Samana keväänä hän kirjoitti ylioppilaaksi Salpausselän urheilulukiosta. 

– Pääsin aika nopeasti kiinni liigajoukkueen arkeen. Syksyllä en enää olisi ehtinyt olla koulussa läsnä. 

Liigajoukkueen kapteeni “Hanusta” tuli 22-vuotiaana. Johtajaominaisuudet, kuten vastuunkanto, työmoraali ja esimerkillisyys, tulevat kuulemma luonnostaan. 

– En ole sitä sen kummemmin miettinyt. Olen ollut oma itseni, tehnyt parhaani ja yrittänyt tulla paremmaksi. 

Björninen haluaa pelata vielä jonain päivänä korkeimmalla tasolla, NHL:ssä Pohjois-Amerikassa.  

– Se on tavoite. Teen sen eteen päivittäin töitä. Ylipäätään yritän tehdä kaiken niin hyvin kuin mahdollista, että voin olla jälkeenpäin ylpeä urastani. 

Menestys ei ole pelkästään itsestä kiinni, mutta menestyssaumat on helppo itse pilata. 

– Mitä tahansa voi tapahtua. On asioita, joihin en voi vaikuttaa. Keskityn niihin asioihin, mihin voin vaikuttaa. Yritän kehittää itseäni jääkiekkoilijana ja ihmisenä, että olen valmis, kun tilaisuus tulee. 

Valmiuden ylläpito ja kehittäminen tarkoittavat kurinalaista ammattiurheilijan elämää. Lepokin palvelee seuraavaan peliin valmistautumista. 

Mahdollisuus pelata NHL:ssä aukeaa tai ei aukea, mutta tilaisuuksia voittaa tulee – kausia, pelejä ja tilanteita pelien sisällä. 

Björninen haluaa voittaa jokaisen tilanteen. Sillä tavalla pelejä ratkotaan, vaikka se ei pistepörssissä näkyisikään. Maalipaikkaa on turha odottaa tai toivoa, pelin ytimessä on oltava joka hetki. Niin syntyi tasoitus kaksi sekuntia ennen loppusummeria Kärppiä vastaan maaliskuussa. Toisen tärkeän pisteen ottelussa Björninen varmisti seuralleen kylmäpäisellä rangaistuslaukauksella jatkoajalla. 

Vieraalle Hannes Björninen näyttäisi Lahdesta ainakin sataman ja urheilukeskuksen. 

– Satama on kesällä hieno paikka ja urheilukeskus ympäri vuoden. Urheilukeskus on meille lahtelaisille tuttu ja tavallinen, mutta on aika jylhän näköinen ja voi näyttäytyä vieraalle erikoisena. Kai luonnonläheisyys on kuitenkin parasta Lahdessa. Keskustastakaan ei ole pitkä matka luontoon ja kuntopoluille. 

Vesijärveä kiekkoilija kehuu niin ikään. 

– Vesijärviprojekti on minusta todella hieno juttu. Vuosien aikana Vesijärvestä on tehty puhdas järvi. 

Björninen sanoo tiedostavansa ympäristöasioiden merkityksen ja olevansa kiitollinen kaupungille, että on saanut olla mukana ympäristöpääkaupunkihankkeessa. 

– Olin Casimir Jürgensin ja Miihkali Tepon kanssa finaalitapahtumassa Oslossa. Meillä oli siellä sellainen 5–10 minuutin osuus. Oli mielenkiintoista kokea se kaikki. Ei tässä ammatissa tuollaisia edustustehtäviä usein tule. 

Teksti: Janne Urpunen, Kuvat: Lassi Häkkinen

Artikkeli ilmestyi Kaupunkilainen-lehdessä numerossa 1/22.