Hyppää sisältöön

Kansainvälinen Utopias Lahti 2023 -kuvataidefestivaali valtaa näyttelytilat Lahdessa

Kansainvälinen valokuvataiteeseen keskittyvä Utopias Lahti 2023 levittäytyy erilaisiin tiloihin Lahden keskustan läheisyydessä 10.5–4.6. Tapahtuman tuotannossa kehitetään uusia kiertotalouspohjaisia esityskäytäntöjä kuvataiteelle.

Utopias Lahti 2023 on jatkoa Climate Utopias –kuvataidefestivaalille, joka järjestettiin Lahden ympäristöpääkaupunkivuonna. Festivaalin näyttelyohjelma koostuu useista ryhmänäyttelyistä, jotka levittäytyvät viiteen eri tilaan Lahdessa. Festivaali tarjoaa kuvataiteen keinoin pilkahduksia mahdollisista tulevaisuuskuvista, tarkkailee moniäänisesti nykyhetkeä ja ehdottaa työkaluja muutokselle.

Festivaali koostuu kuudesta näyttelystä, pop-up -taidekirjakaupasta sekä laajasta oheisohjelmasta. Festivaalilla on mukana taiteilijoita Suomen lisäksi Alankomaista, Etiopiasta, Belgiasta, Puolasta, Ranskasta, Ukrainasta, Unkarista ja USA:sta. Festivaalin järjestää Lahden Valokuvataide ry. Taiteellisena johtajana toimii Henri Airo.

Tapahtuma rakennettiin kiertotalouden hengessä

Tapahtuman rakentamista on ohjannut nollahukkaperiaate, jossa näyttelyiden materiaalitarpeet pyritään ensisijaisesti kattamaan paikallisten toimijoiden ylijäämämateriaalista. Mukana on esimerkiksi painotalon ylijäämäpaperirullille painettuja suurkuvatulosteita. Kehystys- näyttelyarkkitehtuurissa hyödynnetään paikallisen rakennustyömaan ylijäämäpuuainesta.

Osana festivaalia Sopenkorven Creation Galleriassa nähdään Lahden Muotoiluinstituutin valokuvauksen opiskelijoiden Tracing a Way of Operating -näyttely. Rajatut materiaaliset mahdollisuudet ja festivaalityöryhmän ohjaus ovat kannustaneet opiskelijoita toteuttamaan valokuvainstallaatioita omista vakiintuneista toimintavoista poikkeavin keinoin.

Utopias Lahti 2023 järjestetään 10.5.–4.6. Näyttelyihin ja oheistapahtumiin on vapaa pääsy.

Utopias Lahti 2023 -kuvataidefestivaali

Aihealueet