Elinvoima- ja työllisyysjaosto sai kokouksessaan Lahden yliopistotoiminnan katsauksen. Lahden kaupunki tukee yliopistojen toimintaa elinvoima- ja työllisyysjaoston vuosiavustuksilla sekä erillisillä avustuspäätöksillä.
Lahdessa toimii merkittävä yliopistotoiminnan keskittymä, joka muodostuu Lappeenrannan–Lahden teknillisestä yliopistosta, Helsingin yliopistosta ja Lahden Yliopistokampuksesta, jolla on alueen korkeakoulutoimintaa koordinoiva tehtävä.
Elinvoima- ja työllisyysjaosto sai kokouksessaan myös Lahden seudun työllisyyden kuntakokeilun tilannekatsauksen.
Elinvoima- ja työllisyysjaoston asiat käsiteltiin esityslistan mukaisesti.
Konserni- ja tilajaosto
Konserni- ja tilajaosto hyväksyi Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalvelut Oy:n päivitetyn osakassopimuksen. Osakassopimusta oli tarpeen päivittää, koska yhtiöön on tullut uusi osakas.
Esittelijä täydensi päätösehdotustaan kaupungin edustajan nimeämisessä Lahden Seudun Kehitys Ladec Oy:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen 8.11.2021. Jaosto päätti nimetä ehdokkaiksi yhtiön hallituksen jäseniksi Milla Bruneaun (pj.), Sanna Virran ja Lasse Koskisen.
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 15.11.2021 valittiin edustajiksi ja varaedustajiksi:
- Petri Hotti (varaedustaja: Patrick Alander)
- Niklas Tommola (varaedustaja: Paul Carroll)
- Markku Kamula (varaedustaja: Lasse Pakkanen)
- Arttu Kaukinen (varaedustaja: Johannes Mäkilä)
- Heidi Huldén, puheenjohtaja (varaedustaja: Johanna Stenlund)
- Sara Etola (varaedustaja: Anja Sagulin)
- Kari Lempinen (varaedustaja: Taito Rinteelä)
Konserni- ja tilajaosto päätti muuten asiat esityslistan mukaisesti.
Lisätietoja:
Elinvoima- ja työllisyysjaoston puheenjohtaja Milla Bruneau, p. 040 040 8951
Vt. elinvoimajohtaja Henna Eskonsipo-Bradshaw, p. 044 482 0838
Konserni- ja tilajaoston puheenjohtaja Jorma Ratia, p. 044 716 1215
Konserniohjauksen päällikkö Veli-Pekka Ignatius, p. 044 716 1895