Lahden kaupungin luottoriskien arviointiryhmä laatii ja käsittelee Lahden kaupungin konsernin luottoriskiarviot vuosittain. Arviointiryhmän luottoriskiarvio perustuu vuoden 2023 vahvistettuihin tilinpäätöksiin. Yhtiökohtainen luottoriskiarviointi perustuu yhtiön tai konsernin talouden tunnuslukujen ja toimintaympäristön arviointiin.
Konserni- ja tilajaosto päätti antaa omistajapoliittisena ohjeenaan Lahden Talot Oy:lle käynnistää selvitystyön, jonka tavoitteena on lisätä kaupungille maksettavia osinkoja myymällä osia Lahden Talot Oy:n vapaarahoitteisesta kiinteistökannasta. Asiasta äänestettiin.
Lisäksi konserni- ja tilajaosto päätti, että kaupungin omistamien ja vuokrattujen toimitilakiinteistöjen kaupungin henkilökunnan käytössä olevien latauspisteiden sekä lämmitys- ja latausasemien maksut veloitetaan jatkossa niiden käytön mukaan. Päätöksellä ei ole vaikutusta pysäköintipaikkojen hinnoitteluun tai pysäköintioikeuksiin.
Konserni- ja tilajaosto päätti kevään 2025 kokouspäivikseen 20.1., 10.2., 17.3., 14.4. ja 5.5.
Jaosto päätti asiat esityslistan mukaisesti.
Elinvoima- ja työllisyysjaosto
Elinvoima- ja työllisyysjaosto päätti, että Lahti hakee kansainvälisen Interkultur -kuorokilpailun järjestelyoikeutta vuodelle 2026. Hakuvaiheessa kaupunki sitoutuu maksamaan hakuun oikeuttavan maksun, joka on 25 000 euroa.
Jaosto päätti myöntää Breakaway CC:lle 25 000 euron vuosittaisen tuen Nordic Gravel Series – Falling Leaves Lahti -tapahtuman järjestämiseen vuosina 2025–2026. Lisäksi jaosto päätti myöntää Lahden Ahkera ry:lle yhteensä 30 000 euroa SAUL SM ja SM-viestit 2025 -tapahtumien kustannusten kattamiseen.
Vuoden 2024 kesätyöraportin mukaan kaupunki tarjosi 174 koululaiselle ja opiskelijalle kesäharjoittelupaikan. Vuoden 2024 talousarviossa työllistämiseen osoitetun määrärahan käyttösuunnitelmassa varattiin kesätyömahdollisuuksien järjestämiseksi yhteensä 464 400 euroa. Tämä määräraha alittuu ja arvioitu käyttö on noin 308 000 euroa.
Elinvoima- ja työllisyysjaosto päätti hyväksyä Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö ry:n väliaikaisrahoituksen laina-ajan pidentämisen. Laina-aikaa pidennetään 30.12.2024 saakka.
Elinvoima- ja työllisyysjaosto päätti asiat esityslistan mukaisesti.
Lisätietoja
Konserni- ja tilajaoston puheenjohtaja Jorma Ratia
p. 044 716 1215
Omistajaohjauksen johtaja Veli-Pekka Ignatius
p. 044 716 1895
Elinvoima- ja työllisyysjaoston puheenjohtaja Toni Putula
p. 040 501 9796
Elinvoimajohtaja Elina Laavi
p. 040 708 2121