Hyppää sisältöön

Kaupunki ja kiinteistönomistajat tekevät yhteistyötä katujen talvikunnossapidossa

Talvikunnossapito sisältää muun muassa lumenaurauksen, liukkauden torjunnan ja lumien poisviennin. Talvikunnossapitovastuu jakaantuu Lahden kaupungille ja kiinteistöille.

Kaupungin talvikunnossapitovastuulla ovat ajoradat, yhdistetyt jalankulku- ja pyörätiet sekä puistojen ja pientalojen kohdilla olevat jalkakäytävät. Muiden jalkakäytäväosuuksien talvikunnossapito kuuluu jalkakäytävän kohdalla olevan kiinteistön omistajalle. Kiinteistönomistajat vastaavat myös lumivallien poistamisesta pihatien edestä.

Esimerkiksi aurauksessa kaupungin talvikunnossapito keskittyy ensimmäiseksi pääkatujen, joukkoliikenteen käyttämien katujen ja vilkkaimpien jalankulku- ja pyöräteiden hoitoon. Kun nämä reitit on puhdistettu lumesta, siirtyy lumenauraus asuinkaduille.

Kaupungin kunnossapitourakoissa auraaminen aloitetaan yleensä, kun lunta on satanut noin kolme senttimetriä. Pääkadut pyritään auraamaan kuuden tunnin kuluessa lumisateen loppumisesta, mutta asuinalueilla auraukseen saattaa kulua 12 tuntia. Rankka ja pitkään jatkuva lumisade voi hidastaa aurausta, koska pääkatujen ja joukkoliikenteen käyttämien katujen aurausta joudutaan tekemään jatkuvasti.

Anna palautetta talvikunnossapidosta palautepalvelussa

Varastoi lumikasat omalle tontille tai vie lumenvastaanottopaikalle

Pihan ja tontin kulkutien lumet täytyy kasata oman tontin alueelle. Lumia ei saa siirtää katualueelle, pysäköintipaikoille eikä puistoalueelle. Piha-alueiden lumet voi tarvittaessa kuljettaa virallisille lumenvastaanottopaikoille.

Lue usein kysyttyjä kysymyksiä talvikunnossapidosta

Lisätietoja