Kaupunkipolitiikka on kaupungin ja kaupunkiseudun kaikille tasoille ulottuvaa kehittämistä ja sitä edistävien toimenpiteiden valitsemista.
– Korona iskee kovimmin ensin kaupunkeihin ja palveluihin, mutta kriisin jälkeen kaupungit ovat paikkoja jotka toipuvat nopeimmin ja toimivat kasvun moottoreina, Timonen sanoo.
Kaksi tuoretta satsausta Lahteen luovat edellytyksiä kestävällä tavalla toteutettavaan nousuun: LUT-yliopisto ja ympäristöjohtajuudesta kertova Euroopan ympäristöpääkaupunkivuosi 2021.
Vuoden 2021 aikana Lahdella on mahdollisuus nousta kansainväliseksi esimerkiksi etenkin keskisuurille kaupungeille, jotka innovaatioilla ponnistavat irti taantuvan teollisuuskaupungin menneisyydestä. Nyt jo on huomattu isot päätökset kuten luopuminen kivihiilen käytöstä vuosi sitten.
– EU on linjannut, että kiertotalouteen tähtäävät Green Deal -hankkeet ovat ensisijaisia elvytyksessä. Myös Suomen hallituksessa on samanlaisia äänenpainoja. Näitä pitää osata hyödyntää Lahdessa täysimääräisesti.
Yksi Suomen suurista kaupungeista
Lahti haluaa toimia yhtenä Suomen suurista kaupungeista. MAL-sopimusneuvottelut tähtäävät siihen, että Lahden seutu tekee valtion kanssa sopimuksen maankäytön, asumisen ja liikenteen järjestämisessä.
– Uskon, että seudullisessa ajattelussa ja kuntien yhteistyön syventämisessä on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia, Timonen sanoo.
Alueellista yhteistyötä tehdään myös työllisyyskokeilussa, jossa valtio hyväksyi Lahden, Hollolan, Orimattilan, Asikkalan ja Kärkölän yhteisen hakemuksen. Kokeilun tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen ja kuntien roolin vahvistaminen työllisyyspalvelujen järjestäjinä.
Omaleimainen ja rohkea
Lahteen mahtuvat yhtä aikaa räppärit ja Sinfonia Lahti ja Salpausselän kisat ja rakenteilla oleva taide- ja muotoilumuseo LAD. Luovuus saa kukkia laajasti, eikä viisaus asu vain organisaatioissa.
Timonen kannustaa pitämään kiinni omaleimaisesta kulttuurista. Vähitellen olisi hyvä oppia näkemään omat vahvuudet ja kertomaan niistä muillekin.
– Lahti on ihan mitatusti mainettaan parempi. Nyt on aika pohtia, miten pystymme olemaan rohkeita edelläkävijöitä ja saamaan mahdollisimman moni mukaan uuden luomiseen.
Teksti
Ina Ruokolainen
Artikkeli on julkaistu Kaupunkilainen-lehdessä. Kaupunkilainen jaettiin koteihin kesäkuun alussa. Voit lukea lehden myös verkkojulkaisuna.