Hyppää sisältöön

Kevään 2021 penkkarit perutaan ja vanhojentanssit siirretään syyslukukaudelle

Nykyisten abiturienttien penkkarijuhlan siirtomahdollisuutta ei enää ole.
Lukioiden vanhojentanssiesitys Kauppakeskus Karismassa keväällä 2020

Lahden lukiokoulutus on alueellisen koronayhteistyöryhmän suositukset kuultuaan todennut, että helmikuulta toukokuulle siirretyt penkkarit perutaan kokonaan ja vanhojentanssit joudutaan jälleen siirtämään. Suurien yleisötapahtumien järjestäminen ei ole mahdollista vielä toukokuun alkupuolella.

Koska nykyiset vanhat eli lukion toisen vuoden opiskelijat jatkavat syksyllä lukio-opintojaan, vanhojentanssit siirretään syyslukukauden alkuun. Lukioiden rehtoreiden mukaan vanhojentansseista tehdään tällä kertaa abivuoden juhlava alkuhuipentuma. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan kevätlukukauden loppuun mennessä.

– Nykyisten abiturienttien penkkarijuhlan suhteen tilanne on kurjempi, koska siirtomahdollisuutta ei enää ole. Nyt vain toivomme, että ylioppilaaksi valmistuville pystytään järjestämään ylioppilasjuhlat kesäkuun 5. päivä, toteaa apulaisrehtori Hanna Luttinen Kannaksen lukiosta.

Lukiojohtaja Heikki Turusen mukaan kevään 2021 ylioppilasjuhlajärjestelyistä päätetään toukokuun alussa alueellisen koronayhteistyöryhmän tilannearvion ja suositusten mukaan.

Lisätiedot

Lahden kaupunki, lukiokoulutuspalvelut
Hanna Luttinen, apulaisrehtori, Kannaksen lukio,  050 383 6527
ja kaupungin lukioiden rehtorit
lukiojohtaja Heikki Turunen, 044 716 1330