Europan 18 -kilpailun tavoitteena on luoda Lahden Urheilukeskukseen kaupunki- ja maisemakuvallinen idea, joka joustaa eri käyttötarkoituksien mukaan niin suurtapahtumissa kuin arkikäytössä. Kilpailulla tavoitellaan monipuolisempia toimintoja, viihtyisyyden parantamista ja lisää vehreyttä.
– Tällä ei ratkaista yksittäisten hankkeiden, kuten monitoimiareenan tai vesiliikuntakeskuksen kohtaloa. Alueen ilmettä ja saapumissuuntia on tarpeen jäsentää ja tehdä Urheilukeskuksesta eri vuodenaikoina ”kamerankestävä”. Alueen pitäisi näyttää siltä, että se on Salpausselän Geoparkin solmukohta, kaupunginarkkitehti Johanna Palomäki sanoo.
Kilpailijoiden on otettava huomioon alueen luonnon ainutlaatuisuus ja maisema sekä pohja- ja hulevedet. Heidän pitää esittää ratkaisuja alueen viherrakenteen vahvistamiseksi. Kaikkia tavoitteita läpileikkaa kiertotalous – olemassa olevia rakennuksia ja rakennelmia pitää vaalia ja mahdollisuuksien mukaan hyödyntää.
– Europanin konsepti sopii hyvin ideakilpailuun, jossa halutaan raikkaita ajatuksia alueelle. Tavoitteena on sovittaa yhteen huippu-urheilun ja arkiliikunnan tarpeita kaikkina vuodenaikoina. Alueelle halutaan lisää ihmisiä tapahtumien osallistujista matkailijoihin. Voittaneesta ehdotuksesta on mahdollista toteuttaa ensimmäinen osa MM-kisoihin 2029 mennessä, jolloin urheilukeskukseen jäisi kokonaisuuteen sopiva muisto kisoista, Palomäki kertoo.
Joka toinen vuosi järjestettävään Europan-arkkitehtuurikilpailuun osallistuu tuhansia suunnittelijoita, ja kilpailukohteita on lähes 50 ympäri Eurooppaa. Kilpailijat voivat jättää ehdotuksen yhteen tai useampaan kohteeseen. Kilpailijoiden pitää olla alle 40-vuotiaita.
Kilpailuaika on 3.3.–29.6.2025, jonka jälkeen kansainvälinen tuomaristo arvostelee ehdotukset. Kilpailuehdotukset tulevat myös lahtelaisten kommentoitavaksi. Tulokset julkistetaan vuoden lopulla. Alueen asemakaavaa tarkistetaan ja aluetta kehitetään vaiheittain voittaneen ehdotuksen perusteella tulevina vuosina.
Lisätietoja Suomen Arkkitehtiliiton verkkosivuilta.
-
Johanna Palomäki
Kaupunginarkkitehti
Asemakaavoitus