Jalkarannassa sijaitsevan kuntoutussairaala Jalmarin omistus on nyt siirtynyt sveitsiläiselle Swiss Life Asset Managers Transactions AS:lle, joka on kiinteistösijoittamiseen erikoistunut yhtiö. Omistus siirtyi sijoitusyhtiölle 31.5.
Kauppahinta on 35,7 miljoonaa euroa. Kaupungin myyntivoitto kaupasta on noin 20 miljoonaa euroa. Newsec toimi kaupassa myyjän neuvonantajana.
Konserni- ja tilajaosto hyväksyi kiinteistökaupan ja kaupunkiympäristölautakunta päätti tontin vuokraamisesta huhtikuussa.
– Olemme tyytyväisiä kaupan toteutumiseen. Kaupunki ei enää tarvitse sotekiinteistöjä omaan toimintaansa. Kaupalla ei ole vaikutusta tiloja käyttävän hyvinvointialueen toimintaan, Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen kommentoi.
Nykyiset kaupungin ja hyvinvointialueen väliset vuokrasopimukset Jalmarin osalta siirtyvät uudelle omistajalle. Kaupunkiympäristölautakunta päätti kokouksessaan 25.4. kuntoutussairaala tontin vuokraamisesta 50 vuodeksi sijoitusyhtiölle.
– Kyseessä on kaupungille merkittävä kiinteistökauppa. Hyvinvointialueen aloittamisen jälkeen omistamissamme sote- ja pela-rakennuksissa kaupungilla on vain vuokranantajan rooli. Kiinteistösijoittaminen ei ole kaupungin ydintoimintaa, toimitilajohtaja Jouni Arola täsmentää.
Lisätietoja:
Pekka Timonen, kaupunginjohtaja, 050 337 4386
Jouni Arola, toimitilajohtaja, 050 559 4227