Hyppää sisältöön

Lahden arvokkaita luontokohteita selvitetään asukastiedon avulla

Lahden kaupunkisuunnittelun asiantuntijat ovat selvittäneet arvokkaita luontokohteita ja työ jatkuu myös ensi kesänä. Tietojen täydentämiseksi on nyt luotu karttakysely, johon toivotaan vastauksia lahtelaisen lähiluonnon parhailta asiantuntijoilta, asukkailta. Kyselyn tarkoituksena on esitellä laadittua selvitystä Lahden luontotyypeistä, kerätä palautetta, sekä kartoittaa asukkaiden tietoa luontomme arvokohteista.

Lahden kunnianhimoisten ympäristötavoitteiden kannalta on tärkeää selvittää merkittävät luontoarvot, kun rakennetaan uutta tai tiivistetään vanhaa. Luonnolla ja kaupungin yleiskaavalla on siis selkeä yhteys. Kaupunkirakenteeseen pitäisi jättää tilaa myös viheralueille, sillä niiden olemassaololla on elintärkeä merkitys ihmisen hyvinvoinnille. Kattavampi tieto elinympäristömme laadusta takaa kestävämpää maankäytön suunnittelua, jossa otetaan luonto entistäkin paremmin huomioon.

Selvitys on laadittu kattamaan taajaman ja sen läheiset metsäalueet, joten aineisto ei kata Lahden koko pinta-alaa. Kysely on rakennettu erottelemalla eri luontotyypit omiksi sivuikseen. Voit kommentoida eri kohteita ja kertoa esimerkiksi lajistohavainnoistasi alueella. Kerro myös, jos jokin kohde mielestäsi puuttuu kartoilta. Voit itse valita kysymykset, joihin haluat vastata. Vastaaminen vie 10-15 minuuttia vastaajasta riippuen. Kyselyyn kannattaa vastata tietokoneen verkkoselaimessa.

Kyselyyn voi vastata 30.10.2022 asti osoitteessa https://new.maptionnaire.com/q/7m369laj6fda

 

Yhteystiedot

Selvitettyihin luontokohteisiin liittyvät kysymykset:

yleiskaavoittaja Sanna Suokas

sanna.suokas@lahti.fi p. 044 769 8640

 

Tarvitsetko apua kyselyyn vastaamisessa:

vuorovaikutussuunnittelija Juuso Heinämäki,

juuso.heinamaki@lahti.fi, p. 044 4163820