Hyppää sisältöön

Lahden ensilumenlatu pyritään avaamaan marraskuun loppupuolella, valmistelut käynnissä

Sääolosuhteet vaikuttavat siihen, milloin lumen levitystyöt voidaan aloittaa.

Lahden ensilumenlatuun liittyvät esivalmistelut on aloitettu perinteisesti muun muassa testaamalla lumitykkien ja vesiputkiston toimintaa. Edellisen talven säilölunta tuovia kuorma-autoja tai latukoneita ei kuitenkaan nähdä vielä hetkeen.  

–  Syksyn lämpötilat vaikuttavat ensilumenladun avaamiseen. Latupohjan jäätyminen vaatii pidemmän pakkasjakson, toteaa liikuntapaikkamestari Arto Manninen 

– Kun sääolosuhteet ovat oikeat, niin säilölunta suojannut purukerros poistetaan kaivinkoneiden avulla. Tämän jälkeen lumi siirretään reitille, jossa se levitetään ja viimeistellään latukoneella hiihtoladuksi, kertoo liikuntapaikkojenhoitaja Hannu Krouvi yli 40 vuoden kokemuksella.  

Liikuntapalvelupäällikkö Markku Ahokas kertoo, että latu pyritään avaamaan marraskuun loppupuolella.
– Ensilumenladun reitin suunnittelussa huomioidaan Salpausselän kisojen 50 kilometrin hiihdon tarvitsemat reitit.
– Salpausselän maisemissa on hiihdetty 50 kilometrin kuninkuusmatka perinteisellä hiihtotavalla viimeksi vuonna 1985. Kuninkuusmatka on lisäksi maastohiihdon maailmancupin päätöskilpailu. 

Lisätietoja

Lahden kaupunki
Liikuntapalvelupäällikkö Markku Ahokas, 044 416 3629 

Kuva Karoliina Toivanen