Hyppää sisältöön

Lahden kaupunginjohtaja koululaisten kyselytilaisuudessa: ”Suosittelen kaikkia syömään kouluruokaa”

Lahden kaupungintalolla keskiviikkona 17.5. järjestetyssä livelähetyksessä kaupunginjohtaja Pekka Timonen vastasi lahtelaisten peruskoululaisten kysymyksiin. Haastattelussa paneuduttiin kaupungin ajankohtaisiin asioihin, kaupunginjohtajan työhön ja tietenkin kouluruokailuun.
Kukkasen koulun 9. luokan oppilaat Essi Pietilä ja Milka Lehtinen haastattelivat Pekka Timosta. Haastattelijat suuntaavat ysiluokan loputtua kesätöiden kautta toisen asteen opintojen pariin.

Timosta haastattelivat Kukkasen koulun 9. luokan oppilaat Essi Pietilä ja Milka Lehtinen. Lahden koululaiset lähettivät ennen lähetystä sata kysymystä, joista haastattelijat valitsivat kaupunginjohtajalle esitettävät kysymykset. Katsojat pääsivät esittämään lisäkysymyksiä haastattelun aikana Teamsin välityksellä.

Kolmatta kertaa järjestetty Kysy kaupunginjohtajalta -lähetys on osa Lahden skididialogimallia, jolla osallistetaan lapsia ja nuoria.

Kaikilla mahdollisuus parantaa kaupunkia

Livelähetyksen aikana Timonen ja oppilaat keskustelivat muun muassa kaupunginjohtajan työnkuvasta, päätöksenteosta ja Lahden konkreettisista ympäristöteoista. Kaupunginjohtajalta tentattiin myös kiperiä kysymyksiä kouluruuasta, liikuntatiloista ja ruotsin opiskelusta.

Kaupunginjohtaja Pekka Timonen painotti lähetyksessä, että kaupunkilaisilla on suuri merkitys siinä, mihin suuntaan kaupunki kehittyy.

– Lahdessa on hirveän hyvä mahdollisuus tehdä tästä kaupungista parempi. Tehdään paljon myönteistä muutosta. Ei sitä kaupunginjohtaja tee, mutta olen siinä mukana. Tehän teette sitä enemmän – lapset ja nuoret muuttavat tätä kaupunkia paremmaksi.

Katso kaupunginjohtajan vastaukset livelähetyksen tallenteelta tai vastauskoosteesta.

Lisätietoa