Hyppää sisältöön

Lahden kaupungintalon peruskorjaus käynnistyy allianssihankkeena

Lahden Tilakeskus ja SRV ovat allekirjoittaneet toteutusvaiheen sopimuksen Lahden kaupungintalon perusparantamisesta ja uudistamisesta. Rakennustyöt käynnistetään kesäkuussa ja rakennus otetaan käyttöön keväällä 2023.

Allianssin toteuttajaosapuolena toimii SRV, ja suunnitteluosapuolen muodostaa kolmikko Arkkitehdit Davidsson Tarkela Oy, Granlund Oy ja Ideastructura Oy. Viime vuoden keväällä käynnistyneen kehitysvaiheen aikana on suoritettu suurin osa hankkeen suunnittelutehtävistä sekä käynnistetty toteutuksen valmistelu. Toteutusvaiheeseen siirryttäessä varsinaiset rakennustyöt käynnistetään maanrakennustöillä sekä kevyillä purkutöillä.

”Lähdemme nyt innolla toteuttamaan Lahden kaupungintalon peruskorjausta. Uudistamme kiinteistön sen alkuperää kunnioittaen. Lahden kaupungintalo on kaupunkikuvallisesti, rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus. Aiemmin olemme tehneet vaativia saneerauksia myös useissa muissa historiallisissa kiinteistöissä, kuten Brondan kulmassa, Helsingin Yliopiston Tiedekulmassa ja Kaisa-talossa sekä Helsingin kaupunginteatterissa”, SRV:n toimitilarakentamisesta vastaava johtaja Jouni Forsman kertoo.

Allianssisopimuksen kokonaisarvo on noin 22,19 miljoonaa euroa, josta SRV:n osuus on noin 19,1 miljoonaa. Perusparannettavan rakennuksen laajuus on noin 5800 bruttoneliömetriä. Rakennuksessa on 4 kerrosta, joista alin pohjakerros on osittain maanpinnan alapuolella ja ylin sisustettu korkean vesikaton sisään ullakolle. Perusparannuksen tavoitteena on uudistaa talotekniikkaa sekä muokata tilat vastaamaan nykyisiä tilatarpeita sekä tilojen toiminnallisia vaatimuksia.

Perusparannus toteutetaan rakennuksen eri aikakausien rakennushistoriaa vaalien ja suojelun tavoitteita noudattaen. Samalla parannetaan rakennuksen toimivuutta ja viihtyisyyttä, sekä saavutettavuutta, jotta rakennus olisi nykyistä aktiivisempi osa kaupunkilaisten arkea. Merkittävä osa hanketta on rakennuksen sisäpihan kattaminen, mikä mahdollistaa pihan monipuolisemman käytön ja rakennuksen tasa-arvoisemman saavutettavuuden.

”Hankkeen kehitysvaiheessa olemme tehneet paljon työtä hankkeen teknisen, rakennussuojelullisen ja toiminnallisen kokonaisuuden hahmottamiseksi. Kaupungintalo on kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde, jonka käsitteleminen vaatii monialaista osaamista. Allianssin yhteistoiminnalliset menettelytavat ovat osoittautuneet hankkeen vaativuuteen sopivaksi. Suunnittelijoiden, toteuttajien ja tilaajan yhteistyöllä saavutamme hyvän lopputuloksen”, toteaa Lahden Tilakeskuksen projektipäällikkö Sari Honkanen.

Eliel Saarisen suunnittelema, vuonna 1912 valmistunut Lahden kaupungintalo on ollut aikansa monitoimitalo tarjoten tiloja monille kaupungin toiminnoille. Rakennus kuuluu Mariankadun seremonia-akseliin, joka on merkitty maakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen luetteloon ja listattu valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon. Alkuperäisistä toiminnoista on jäljellä valtuustosali, joka on pysynyt samassa käytössä talon 107-vuotisen historian ajan.

Asu­kas­ti­lai­suus kau­pun­gin­ta­lon pe­rus­pa­ran­nuk­sen työ­maa- ja lii­ken­ne­jär­jes­te­lyis­tä

Tule kuulemaan ja keskustelemaan alueeseen vaikuttavista työmaa- ja liikennejärjestelyistä. Tilaisuus järjestetään verkossa Teamsin välityksellä torstaina 17.6. klo 17.

 

Lisätietoa tilaisuudesta ja osallistumisohjeet

Lisätietoja

Jouni Forsman, johtaja, Toimitilat, pks, SRV, 040 519 0129, jouni.forsman@srv.fi
Harri Martin, projektipäällikkö, SRV, 0400 646 600, harri.martin@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi
Sari Honkanen, projektipäällikkö, Lahden Tilakeskus, 044 416 3540, sari.honkanen@lahti.fi
Aki Davidsson, pääsuunnittelija, Arkkitehdit Davidsson Tarkela Oy, aki.davidsson@arkdt.fi