Hyppää sisältöön

Lahden uuden kirjastoauton nimi on Saaga

Lahden kaupunginkirjasto saa syksyllä 2024 uuden ekologisen kirjastoauton. Kirjasto järjesti heinä-elokuussa autolle nimikyselyn. Nimiehdotuksia tuli lähes viisisataa.

Lahden uuden kirjastoauton nimeä sai ehdottaa verkossa sekä kaikissa kirjastoissa ja kirjastoautossa paperilomakkeella. Lahden edeltävillekin kirjastoautoille on pyydetty kuntalaisilta nimiehdotuksia, mutta nyt aiheesta viestittiin aiempaa monipuolisemmin kirjaston somekanavilla ja laajasti kuntalaisia aktivoiden.

–  Saimme paljon hienoja ehdotuksia monikanavaisesti sekä laajasti eri ikäryhmiltä. On ollut erittäin hienoa osallistaa eri-ikäisiä kuntalaisia, kertoo kirjaston viestinnästä vastaava kirjastopalvelukoordinaattori Nora Nordman.

Nimiehdotuksia annettiin ennätysmäärä, lähes viisisataa. Ehdotusten joukossa oli henkilöiden nimiä, eläimiä, myyttisiä hahmoja, kirjallisuuteen viittaavia nimiä ja Lahden alueella vaikuttaneita henkilöitä.

Nimiehdotusten joukosta kirjastoauton nimeksi valikoitui selkeä ja kaunis Saaga. Nimenehdottajat luettelivat monien laatusanojen ohella perusteina vankat mielleyhtymät kirjallisuuteen ja varsinkin tarinoiden ja kertomusten loputtomaan jatkumoon, jonka kirjastopalvelu tarjoaa. Lisäksi nimi sointuu loistavasti yhteen edeltävien kirjastoautojen Pegasoksen ja Eepoksen kanssa ja jatkaa näin osaltaan tyylikkäästi Lahden kirjastoautojen saagaa.

Saaga kytkeytyy etymologisesti nimiin Satu ja Taru, joita vilisi myös annettujen nimiehdotusten joukossa. Saagan nimipäivää vietetään 17. lokakuuta.

–  Aiemmat kirjastoautomme Eepos ja Pegasos veivät meidät antiikin kirjalliseen maailmaan. Uusi kirjastoauto Saaga jatkaa samaa linjaa, tuo meidät lähemmäksi Pohjolaa ja kiidättää mieliimme skandinaaviset sankaritarut, kertoo kirjastoautosta vastaava palvelupäällikkö Johanna Mattila.

–  Uusi kirjastoauto tuo niin uusia kuin vanhojakin tarinoita ympäri Lahtea kuntalaisten luettavaksi ja koettavaksi. Nimi oli sen vuoksi oiva valinta, iloitsee Mattila.

Lahden alueella palvelevan Saagan on tarkoitus lähteä reitilleen vielä vuoden 2024 aikana. Siihen asti ajossa on edeltävä auto Pegasos.

Nimiehdotusten antaneiden kesken suoritettiin arvonta, jossa palkintona on Lahden kirjaston periaatteiden mukaisia kestäviä tuotteita. Voittajiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä.

Nimenvalintaprosessi esiteltiin hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunnalle 14.8.2024.

Lisätiedot

Nora Nordman
044 416 4103 Nora.Nordman@lahti.fi

Johanna Mattila
044 416 3228 Johanna.Mattila@lahti.fi