Hyppää sisältöön

Lahdessa juodaan maailman parasta pohjavettä

Lahtelaisten hanavesi on Salpausselän harjujen suodattamaa raikasta pohjavettä. Pohjavesi on myös paikallisen elintarviketeollisuuden arvokasta raaka-ainetta.
Nainen täyttää juomapullon hanasta

Lahden alueella sijaitsee yksi Suomen suurimmista pohjavesialueista. Vaikka pohjavettä on muuallakin, pohjavesialueiksi kutsutaan niitä alueita, joissa maaperä on erityisen hyvin pohjavettä johtavaa ja josta vettä voidaan pumpata.

Salpausselkien tuntumassa maaperä on ihanteellinen sadeveden suodattumiseen. Kun vesi kulkee maakerrosten läpi, se puhdistuu bakteereista ja epäpuhtauksista.

Pohjaveden suojelu tärkeää

Laadukkaassa vedessä ei ole ylimääräisiä mikrobeja, maku- tai hajuhaittoja. Pohjaveden laadun ylläpitäminen vaatii työtä. Erityisen tärkeää on suojella pohjavettä Lahdessa ja Hollolassa, missä asutus ja teollisuus sijaitsevat pohjavesivarantojen päällä. Pilaantuessaan pohjavesi puhdistuu hitaasti ja uusiutuu heikosti.

Vuonna 2012 Lahti, Hollola ja Nastola laativat yhteisen suunnitelman pohjaveden suojelusta. Suunnitelmaan liittyy käytännön toimenpideohjelma, jossa on lueteltu konkreettisia toimia, joiden avulla alueen pohjaveden tilaa voidaan parantaa ja suojelua tehostaa. Pohjavesityöryhmä seuraa näiden toimenpiteiden edistymistä.

Lue lisää aiheesta

Blogi: Pe­rus­ha­na­vet­tä­hän se

Vesi on Hartwallin juomien tärkein raaka-aine (hartwall.fi)

Pohjavedet

Pohjaveden muodostuminen ja suojelu (lahtiaqua.fi)