Hyppää sisältöön

Lahdessa korkeasti koulutettujen osuus kasvoi koko maan tahtiin

Vaikka Lahden koulutustaso on edelleen maan keskitasoa matalampi, niin korkeasti koulutettujen osuus kasvoi viime vuonna koko maan tahtiin. Vuoden 2023 lopussa Lahdessa asui yli 700 korkeasti koulutettua enemmän kuin vuotta aiemmin. Lahdessa korkeasti koulutetuista yli puolet on koko maan tapaan naisia. Koko maassa noin joka neljänneltä 15 vuotta täyttäneeltä puuttuu yhä perusasteen jälkeinen tutkinto, ja miehiltä se puuttuu naisia useammin.

Korkeasti koulutettujen määrä kasvoi Lahdessa

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2023 lopulla Lahden 15 vuotta täyttäneestä väestöstä (104 237 henkilöä) toisen asteen tutkinnon oli suorittanut 41,4 % (41,8 % vuonna 2022) ja korkea-asteen tutkinnon oli suorittanut 30,6 % (30,1 % vuonna 2022). Lahdessa asui vuoden 2023 lopussa yli 700 korkeakoulutettua enemmän kuin vuotta aiemmin. Perusasteen jälkeinen tutkinto puuttui 26,9 %:lla 15 vuotta täyttäneistä lahtelaisista (27 %:lla vuonna 2022).

Koko maassa toisen asteen tutkinnon suorittaneiden osuus oli 40,2 % (40,4 % vuonna 2022) ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden 33,8 % (33,3 % vuonna 2022). Perusasteen jälkeinen tutkinto puuttui 24,9 %:lla 15 vuotta täyttäneistä (25,3 %:lla vuonna 2022).

Naiset ovat miehiä koulutetumpia niin Lahdessa kuin koko maassa

Vuoden 2023 lopulla Lahden 15 vuotta täyttäneistä miehistä 43,7 % oli suorittanut toisen asteen tutkinnon (44 % vuonna 2022) ja 26,9 % korkea-asteen tutkinnon (26,5 % vuonna 2022). Perusasteen jälkeinen tutkinto puuttui 28,1 %:lla (28,2 %:lla vuonna 2022). Lahden 15 vuotta täyttäneistä naisista 39,2 % oli suorittanut toisen asteen tutkinnon (39,7 % vuonna 2022) ja 33,9 % korkea-asteen tutkinnon (33,4 % vuonna 2022). Perusasteen jälkeinen tutkinto puuttui 26,8 %:lla (25,9 %:lla vuonna 2022).

Koko maassa 15 vuotta täyttäneistä miehistä 43,1 % oli suorittanut toisen asteen (43,3 % vuonna 2022) ja 28,9 % korkea-asteen tutkinnon (28,6 % vuonna 2022). Perusasteen jälkeinen tutkinto puuttui 26,7 %:lla (26,9 %:lla vuonna 2022). Koko maan 15 vuotta täyttäneistä naisista 37,2 % oli suorittanut toisen asteen (37,5 % vuonna 2022) ja 38,5 korkea-asteen tutkinnon % (37,9 % vuonna 2022). Perusasteen jälkeinen tutkinto puuttui 23,3 %:lla (23,7 %:lla vuonna 2022).

Espoossa on eniten korkeakoulutettuja ja Vantaalla kouluttamattomia

Vuoden 2023 lopulla 12 suurimman kaupungin (Espoo, Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Kouvola, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Tampere, Turku ja Vantaa) joukossa korkeasti koulutettuja oli 15 vuotta täyttäneestä väestöstä suhteellisesti eniten Espoossa (47,7 %), Helsingissä (46 %) ja Tampereella (39,6 %). Vähiten korkeasti koulutettuja oli puolestaan Kouvolassa (27,3 %), Porissa (29,6 %) ja Lahdessa (30,6 %).

Kouluttamattomia, eli 15 vuotta täyttäneitä henkilöitä, jotka eivät ole suorittaneet perusasteen jälkeistä tutkintoa, oli eniten Vantaalla (31,3 %), Lahdessa (26,9 %) ja Kouvolassa (25,9 %). Vähiten kouluttamattomia oli Oulussa ja Jyväskylässä (19,6 %) sekä Tampereella (19,9 %).

Lähde:

Tilastokeskus, Väestörakenne/12bq – 15 vuotta täyttänyt väestö koulutusasteen, kunnan, sukupuolen ja ikäryhmän mukaan, 1970–2023

Lisätietoja