Hyppää sisältöön

Lahdessa vanhojentanssit siirretään toukokuulle ja penkkariajeluista päätös maanantaina

Abien viimeisen koulupäivän 11.2. penkkariajelujen järjestäminen riippuu siitä, mitä kokoontumisrajoitusten jatkosta päätetään.

Lukiojohtaja Heikki Turunen kertoo, että koronatilanteesta johtuen vanhojentanssit siirretään ja niitä suunnitellaan alustavasti toukokuun 14:nnelle.

Penkkariajelujen järjestämistä käsitellään seuraavan kerran koronaepidemian alueellisessa tilannearviotyöryhmässä 18.1. Kokoontumisrajoituksista päättää Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Abit jäävät lukulomalle 11. helmikuuta. Kevään ylioppilaskirjoitukset käynnistyvät 16. maaliskuuta. Lahden kaupungin lukioissa abeja on tänä vuonna yhteensä 757.

Lisätiedustelut

Lahden kaupungin lukiokoulutuspalvelut
lukiojohtaja Heikki Turunen, 044 716 1330