Samuli Korhonen hyppää aamun valjetessa sähköpyöränsä satulaan ja polkaisee kohti CrossFit-salin aamutreenejä, jotka alkavat seitsemältä. Vartin kaupungissa etäisyydet ovat lyhyitä ja matka kotoa Ruolasta Kärpäsenmäelle kestää pyörällä kymmenisen minuuttia.
Korhonen sähköpyöräilee ympäri vuoden töihin ja harrastuksiin. Kilometrejä pyörän selässä kertyi vuonna 2024 yli 3 000.
Korhosen mielestä Lahdessa on vaivatonta pyöräillä myös talvella.
– Pyörällä lähteminen on nopeaa talvella, kun ei tarvitse raapata auton laseja. Matka salille kulkee ison tien viertä, joka on aina aurattu tosi hyvin. Myös töihin on aina hyvin kunnossapidetty ja helppo pyöräreitti.
Aamutreenin jälkeen matka jatkuu Karistossa sijaitsevaa työpaikkaa Sandvikia kohti.
– Treenin jälkeen ehdin hyvin töihin yhdeksäksi. Matkaan kuluu noin 20 minuuttia.
Työ toi Lahteen
Korhonen opiskeli konetekniikan diplomi-insinööriksi Oulun yliopistossa, mutta veri alkoi vetää etelään. Uutta kotikaupunkia pohtiessa Lahden lisäksi vaihtoehtoina olivat Helsinki ja Tampere.
Korhonen sai Lahdesta Sandvikilta mahdollisuuden diplomityön tekemiseen. Hän pääsi myöhemmin sinne tuotekehitysinsinööriksi. Lahdesta valikoitui uusi kotikaupunki, josta on helppoa myös poiketa pääkaupunkiseudulle ja sisarusten luo Tampereelle.
– Lahti on sopivan lähellä kaikkea. Asunnot ovat edullisia palkkatasoon nähden. Täällä on tosi edullisia asuntoja myös lähellä keskustaa.
Lahti ei ollut täysin vieras Korhoselle, jonka vanhemmat ovat lähikunnista kotoisin. Lapsuudesta saakka Lahden seutu on ollut tuttu Salpausselän kisoista ja Messilässä laskettelusta. Lahteen muuttaminen tuntui turvalliselta. Täysin ongelmitta uuteen kaupunkiin juurtuminen ei kuitenkaan käynyt, koska oli koronapandemia.
– Oli vaikeaa tutustua ihmisiin, kun kaikki olivat etätöissä. Kävin paljon Mukkulan frisbeegolf-radalla, josta sain ensimmäiset lahtelaiset kaverit. Lisää kavereita sain töistä, kun pääsin toimistoon.
Aktiivista arkea vartin kaupungissa
Lahti on osoittautunut Korhoselle loputtomia aktiviteetteja tarjoavaksi kotikaupungiksi, josta löytyy aina tekemistä. Korhonen on myös jatkanut hiihtoharrastusta, koska Lahti tarjoaa siihen upeat puitteet. Osallistuminen Finlandia-hiihtoonkin on kiikarissa.
Korhosella on useita vakituisia harrastuksia ja hän kokeilee avoimesti uusia. Lahden kantriyhdistyksen kerholla hän pääsi sukeltamaan rivitanssin pyörteisiin ja Lahden hiihtoseurassa kokeilemaan mäkihyppyä, joka vei mennessään.
– Mäkihyppyä oli helppo kokeilla, ei tarvinnut kuin mennä paikalle. Kaikki välineetkin löytyvät paikan päältä.
Mäkihyppyharjoitukset pidetään maanantai-iltaisin Karpalon alueella. Neljä erikokoista hyppyrimäkeä mahdollistavat harjoittelun vasta-alkajille ja etenemisen omaan tahtiin, kun taidot karttuvat.
Puolitoista tuntia kestävät harjoitukset kuluvat kuin siivillä, kun mäkihyppääjät harjoittelevat eri mäissä taitotasojensa mukaan.
– Mäkihyppyä olisi kiva harrastaa useamminkin! Olen tavannut lajin parissa paljon samanhenkisiä ihmisiä, jotka kannustavat onnistumaan parhaalla mahdollisella tavalla. Meillä on myös mahtava valmentaja Leevi Mutru. Ainut miinus mäkihypyssä on tiukat monot, mutta sekin unohtuu heti, kun istuu puomilla ja keskittyy hyppyyn.
Teksti: Miina Kivi
Kuvat: Lassi Häkkinen