Hyppää sisältöön

Lahtelaiset kertoivat mielipiteensä talouden tasapainottamiseen 

Lahti kartoitti asukkaiden mielipiteitä kaupungin talouden tasapainottamisesta ja elinvoimasta elo-syyskuun vaihteessa. Asukaskyselyyn saatiin 1 130 vastausta.  Kyselyllä kartoitettiin asukkaiden mielipiteitä siitä, miten kaupungin tulisi kohdentaa säästötoimenpiteitä ja kasvattaa tuloja. 

Kuntalaisten näkemyksen mukaan tulojen lisääminen on ensisijainen keino talouden tasapainottamiseen. Lahtelaiset olisivat valmiita kasvattamaan kaupungin omistamista yhtiöistä saatavia osinkotuloja sekä omaisuudesta saatavia tuottoja kaupunkilaisille suunnatun nettikyselyn tulosten mukaan.

Kyselyn tulokset tukevat näkemystä, että yhtiöiden myynnit ja sijoitustoiminnan edistäminen ovat tarpeen yhtenä talouden tasapainottamisen toimenpiteenä. Myös kaupungin perimien maksujen korotukset saivat kannatusta. Sen sijaan koulujen, päiväkotien ja liikuntapaikkojen määrää suurin osa kyselyyn vastaajista ei halunnut vähentää. Palveluiden säilyttäminen nähtiin tärkeänä.

Kyselyn vastauksia hyödynnetään osana kaupungin taloustoimenpiteiden suunnittelua. Tulevien vuosien aikana kaupungilla on tiedossa 50 miljoonan euron talouden tasapainotustarve.

Elinvoima vahvistuu yritysten ja opiskelijoiden avulla

Lahden tulisi vastaajien mukaan vahvistaa elinvoimaa erityisesti houkuttelemalla kaupunkiin uusia yrityksiä sekä tukea paikallisten yritysten kasvua ja uusiutumista. Kaupungin kehittäminen vetovoimaisena opiskelu- ja tiedekaupunkina sai kannatusta. Myös kaupungin palvelujen ja asumisen monipuolisten vaihtoehtojen markkinoiminen nähtiin tärkeänä.

Vastausvaihtoehdoista ympäristökaupungin edelläkävijäaseman varmistaminen sai hieman vähemmän kannatusta, vaikka enemmistö eli 55 % vastaajista piti sitäkin elinvoimaa vahvistavana toimenpiteenä.

Tulevaisuuden investointien painopisteenä vastaajista 70 % näki mieluummin investoinnit peruspalveluihin kuin vetovoimaan. Peruspalvelujen investointeja ovat muun muassa koulut, varhaiskasvatus ja olemassa olevien katujen peruskorjaukset.

Ideoita säästämiseen ja lisätuloihin

Vastaajat esittivät runsaasti säästöideoita ja lisätulon lähteitä. Esimerkiksi hallintoa ja organisaatiota voisi tehostaa, omaisuutta myydä aktiivisesti, joukkoliikennettä ja kunnossapitoa sekä kulttuuripalveluja voisi vähentää, maksuja voisi korottaa.

Lahden kaupunki toteutti talouden tasapaino-ohjelman kyselyn asukkaille 15.8.–8.9.2024. Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa mielipiteitä säästötoimenpiteistä ja tulojen kasvattamisesta kaupungin elinvoiman vahvistamiseksi. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 130 asukasta.

Kyselyn tuloksia hyödynnetään kaupungin talouden tasapainottamistoimenpiteiden jatkosuunnittelussa.

Kysy kaupunginjohtajalta taloudesta

Asukaskyselyn yhteydessä oli mahdollisuus esittää myös kysymyksiä kaupunginjohtajalle taloudesta. Kaupunginjohtaja vastaa hänelle tulleisiin, keskeisiin kysymyksiin lokakuussa viikolla 44 lahti.fi-sivuilla julkaistavalla videolla.

Tasapaino-ohjelman eteneminen

  • Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 11.10.
  • Kaupunginhallituksen talousarvioesitys 4.–5.11.
  • Kaupunginvaltuusto päättää vuoden 2025 talousarviosta 25.11.

Tietoa talouden tasapaino-ohjelmasta lahti.fi -sivulla

Tutustu kyselyn tuloksiin

Lisätietoja

kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen, p. 050 559 0538
kehittämisjohtaja Sari Alm, p. 050 398 5162
talousjohtaja Tiina Mörsky, p. 050 383 6502

Aihealueet