Hyppää sisältöön

Lahti isännöi IRONMAN 70.3 Finland triathlontapahtumaa heinäkuun alussa

IRONMAN 70.3 Finland -triathlonkilpailu järjestetään viidettä kertaa Lahdessa lauantaina 1. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa poikkeavia liikennejärjestelyjä alueella.

Maailmanlaajuisesti tunnettu IRONMAN 70.3 -kilpailu kerää Lahteen mittavan joukon kilpailijoita Suomesta ja maailmalta. Tapahtumaan on ilmoittautunut noin 1200 osallistujaa 40 eri maasta. Ilmoittautuminen on mahdollista 25.6. asti.

– Heinäkuun tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa Lahden tapahtumakentässä ja toimii tänä kesänä elokuun MM-kisojen esitapahtumana. Toivotamme kansainvälisen osanottajajoukon tervetulleeksi Lahteen ja toivomme, että yleisöä riittää reittien varrella tuttuun tapaan, kilpailunjohtaja Tiina Boman toteaa.

Tapahtumakeskuksena Lahden satama

Tapahtumakeskuksena toimii Lahden matkustajasatama ja Sibeliustalo, mutta kilpailun pyöräilyreitti kulkee myös Hollolan ja Kärkölän kuntien alueella. Kilpailijoiden ja muiden liikkujien turvallisuuden vuoksi pyöräilyreitti on kokonaan suljettu autoliikenteeltä pyöräilyosuuden ajan 1.7.2023. Tiesulut ovat käytössä kilpailupäivänä kello 14.30–21.10, mikä vaikuttaa alueen asukkaiden liikkumiseen.

Kilpailun pyöräilyreitti on suunniteltu yhdessä Ely:n sekä Hämeen Poliisilaitoksen kanssa. Reitin suunnittelulla on pyritty siihen, että tiesuluista alueen asukkaille aiheutuva haitta olisi mahdollisimman pieni.

Sulkualueella on liikenteenohjaajia ja toimintaa valvoo poliisi. Reitillä on valvottuja ylityskohtia ja kattava kiertotieverkosto. Hälytysajoneuvot pääsevät reitille normaalisti.

Lasten oma IRONKIDS-juoksutapahtuma

Perjantaina 30.6. perheen pienemmillä on mahdollisuus päästä leikkimielisesti kilpailemaan IRONKIDS-juoksutapahtumassa. Tapahtuma on suunnattu 3–12-vuotiaille. Kaikki osallistujat palkitaan.

Mukaan pääsee ilmoittautumalla IRONMAN-nettisivun kautta.

IRONMAN 70.3 Finland

  • Kilpailumatkat ovat uinti 1,9 km, pyöräily 90 km ja juoksu 21,1 km
  • Tapahtuma järjestetään Lahdessa viidettä kertaa.
  • Tapahtumakeskuksena toimivat Sibeliustalo ja Matkustajasatama. Pyöräreitti kiertää Hollolan ja Kärkölän alueella. Pyöräreitti on suljettu liikenteeltä kilpailun ajaksi.
  • 26–27. elokuuta päivä Lahti isännöi IRONMAN 70.3 maailmanmestaruuskilpailuja ensimmäisenä kaupunkina Pohjoismaissa.
Ironman 70.3. Lahti

Kuva: Ironman Finland

Aihealueet