Hyppää sisältöön

Lahti luontojalanjälkilaskennan etujoukoissa – kaupungissa laskettiin ensimmäisenä alueellinen luontojalanjälki

Lahti selvittää luontojalanjälkeään ensimmäisten kaupunkien joukossa. Laskennan tekee LUT-yliopiston kestävyysmuutoksen tutkimusryhmä professori Ville Uusitalon johdolla. Laskennan välitulokset ovat valmistuneet.

Luontojalanjäljen laskenta on nopeasti kehittyvä menetelmä, jolla voidaan arvioida esimerkiksi tuotteen tai organisaation vaikutuksia maailman lajien sukupuuttoihin.

Lahden kaupungin ja LUT-yliopiston toteuttamassa laskennassa selvitetään sekä Lahden maantieteellisen alueen että Lahden kaupunkiorganisaation hankintojen luontojalanjälki.

– Alueperusteinen luontojalanjälki lasketaan nyt tiettävästi ensimmäistä kertaa kaupungille. Alustavat tulokset osoittavat, että kasvihuonekaasupäästöillä ja maankäytöllä on keskeinen merkitys luontojalanjälkeen. Näin ollen kaupunkien ilmastotyö on myös luontojalanjäljen pienentämisen kannalta tärkeää, sanoo professori Ville Uusitalo.

– Hankintojen osalta elintarvikkeet ja investoinnit aiheuttivat suurimman luontojalanjäljen, Uusitalo toteaa.

Lopulliset tulokset valmistuvat vuoden loppuun mennessä

Projektin seuraavassa vaiheessa laskentaa tarkennetaan eri osa-alueiden, kuten lämmön- ja sähköntuotannon, osalta. Laskennan lopulliset tulokset valmistuvat vuoden 2024 loppuun mennessä.

– Luontojalanjäljen laskeminen kunnissa ja kaupungeissa on tärkeää, jotta ymmärretään, miten kaupunki vaikuttaa luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen. Kun tiedetään vaikutukset, niin silloin voidaan ryhtyä toimiin vaikutusten pienentämiseksi. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi luontoa huomioivien kriteerien käyttämistä kaupungin hankinnoissa, sanoo projektipäällikkö Hanna Mattila.

Lahden kaupungissa valmistellaan kunnianhimoista tavoitetta luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi. Päämääränä kaupungilla on luontopositiivisuus, joka tarkoittaa sitä, että tehdään luonnolle enemmän hyvää kuin haittaa.

Tutustu Lahden luontolaskennan väliraporttiin

Luontolaskennan väliraportin tiivistelmä

Lisätietoja

Professori Ville Uusitalo, LUT-yliopisto (20.6. saakka), p. 040 586 4486
Diplomityöntekijä Laura Vartiainen, LUT-yliopisto, p. 040 829 6631

Projektipäällikkö Hanna Mattila, Lahden kaupunki, p. 044 482 6224

Luontopositiivinen Lahti

Aihealueet