Hyppää sisältöön

Lahti MM2029 -hakuun saatiin lisäaikaa heinäkuun alkuun

Kansainvälisen hiihtoliitto FIS antoi lisäaikaa Suomen Hiihtoliiton toiveen mukaisesti Lahden vuoden 2029 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisahakuun. FIS edellyttää Hiihtoliitolta, että järjestelysopimus on allekirjoitettava FIS:n kanssa viimeistään 4.7.2024. Lopullinen valinta vahvistaa Lahden asemaa Suomen johtavana talviurheilukaupunkina.

Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisaisännän valinnan vahvistaminen siirtyi. Suomen Hiihtoliitto, Lahden Hiihtoseura ja Lahden kaupunki esittelivät yhteisen hakemuksensa FIS:n hallitukselle Reykjavikissa, Islannissa. Hakemus oli erinomainen ja Lahti sai kehuja osaamisestaan suurten talviurheilutapahtumien järjestäjänä. Hiihtoliiton ennen valintatilaisuutta tekemän ehdotuksen mukaisesti FIS antoi kuitenkin lisäaikaa 4.7.2024 saakka, jolloin järjestelysopimus on allekirjoitettava FIS:n kanssa.

– Suomen Hiihtoliitto taloudellinen tilanne on haastava, ja sen vuoksi olimme pyytäneet lisäaikaa, jotta pääsemme yksimielisyyteen paikallisista taustasopimuksista. Uskomme, että hyvällä yhteistyöllä pääsemme ratkaisuun ja meillä on vahva tahto tuoda kisat Lahteen, toteaa puheenjohtaja Sirpa Korkatti Suomen Hiihtoliitosta.

– Olemme vakuuttuneita, että saamme MM2029 kisat, kunhan taloudelliset edellytykset toteutuvat. MM2029-kisat vahvistavat Lahden asemaa johtavana talviurheilukaupunkina. Lahden kisakonseptin vahvuuksia ovat valmis tapahtuma-areena ja asema kansainvälisenä ympäristöasioiden edelläkävijänä. Erityisen paljon olemme saaneet positiivista palautetta FIS:ltä suunnitelmastamme järjestää vastuullinen talviurheilun suurtapahtuma, korostaa Lahden kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen.

Kymmenien miljoonien eurojen taloudelliset vaikutukset alueelle

Lahden vuoden 2029 MM-hiihtojen odotetaan olevan taloudellinen menestys sekä Suomelle että kisajärjestäjille.

Hiihdon MM-kisojen kaltaisten suurtapahtumien mukanaan tuomat talousvaikutukset alueelle ja sen yrityksille ovat merkittävät. Puhutaan jopa 40 miljoonan euron suorasta talousvaikutuksesta Lahden talousalueelle.

– Tähän vaikuttaa alueen ulkopuolelta tulevien kävijöiden määrä, alueella yöpyvien henkilöiden osuus, yksittäisten kisavieraiden kulutuksen määrä, ja se kuinka suuri osa kulutuksesta kohdistuu alueemme yrityksille. Kun arvioidaan kokonaishyötyä, on selvää, että tällaiset megatapahtumat ovat erittäin merkittäviä projekteja. Ne kiihdyttävät myös työllisyyttä ja houkuttelevat seudulle investointeja, painottaa Lahden kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen.

Lahti on saavutettava ympäristökaupunki

Suomen ja Lahden merkittävä kokemus onnistuneiden MM-kisojen järjestämisestä sekä Lahden kaupungin pitkäjänteinen panostus suorituspaikkoihin tunnistetaan FIS:n arviointiryhmän raportissa. Lisäksi Lahden vahvuuksiksi nostettiin Lahden saavutettavuus, järjestämisessä olennaisten sidosryhmien tuki hankkeelle sekä Lahden kaupungin edelläkävijän asema johtavana ympäristökaupunkina.

– Kansainvälisillä suurtapahtumilla on positiivinen imagovaikutus. Kisaisännyys vahvistaa mielikuvaa Lahdesta merkittävien kansainvälisten tapahtumien kotikaupunkina ja lisää vetovoimaa kestävänä urheilu- ja matkailukohteena, korostaa Niko Kyynäräinen.

Lahden kaupunki vastaa pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen edellyttämistä suorituspaikoista sekä Urheilukeskuksen ympäristön yleisestä kehityksestä.

Kaksinkertainen maailmanmestari Janne Ahonen mukana Reykjavissa

Hakukomitean matkalla on ollut mukana myös kaksinkertainen maailmanmestari ja moninkertainen MM-hopea- ja pronssimitalisti, mäkihyppääjä Janne Ahonen. Hän on osallistunut 12 maailmanmestaruuskilpailuihin, joten hänen kokemustaan Lahden hyppyrimäistä ja kilpailuolosuhteista arvostettiin FIS:n hallituksessa.

– Suomen ja Lahden merkittävä kokemus ja talviurheiluosaaminen onnistuneiden MM-kisojen järjestämisestä sekä Lahden kaupungin pitkäjänteinen panostus suorituspaikkoihin mahdollistavat erinomaiset kilpailutapahtumat. Sitoutuneet vapaaehtoiset ovat Lahdessa keskeinen menestystekijä, arvioi Lahden Hiihtoseuran toiminnanjohtaja Janne Marvaila.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Sirpa Korkatti, Suomen Hiihtoliitto ry, p. 044 276 7270
Kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen, Lahden kaupunki, p. 050 559 0538
Toiminnanjohtaja Janne Marvaila, Lahden Hiihtoseura ry, p. 0400 600 852

Aihealueet