Hyppää sisältöön

Lahti mukana maailman johtavien ilmastokaupunkien listalla

Lahti on jälleen mukana 122 kaupungin listalla, jonka ympäristöraportoinnin organisaatio CDP (Carbon Disclosure Project) laatii johtavien ilmastokaupunkien ns. A-listaksi. Lahti on mukana neljättä vuotta peräkkäin.

CDP:n A-pistemäärä edellyttää, että kaupunki

  • Laatii päästökartoituksen
  • Asettaa uusiutuvaan energiaan liittyviä tavoitteita 
  • Suorittaa riskienarvioinnin
  • Asettaa ja sitoutuu päästövähennystavoitteeseensa
  • Laatii sopeutumisen ja lieventämisen toimenpidesuunnitelmat

Lahti pääsi mukaan A-listalle jo vuonna 2019. Muista suomalaisista kaupungeista listalle ylsivät Turku, Tampere, Oulu ja Vantaa.

– A-listalle pääsy on osoitus siitä, että Lahdessa ilmastotyötä tehdään esimerkillisen järjestelmällisestä ja laajaalaista, kertoo ympäristökoordinaattori Aino Kulonen. 

Lahti on asettanut kunnianhimoisia, mutta realistisia tavoitteita ja edistynyt näiden tavoitteiden saavuttamisessa. Euroopan ympäristöpääkaupunkivuosi 2021 toi kansainvälistä näkyvyyttä kaupungin ilmastotyölle ja EU:n missiokaupunkien ohjelmaan pääseminen tukee suoraan kaupungin hiilineutraaliustavoitetta 2025. Kiertotalouteen tähtääviä toimenpiteitä edistetään aktiivisesti. Lahden tavoite on tulla jätteettömäksi kestävän kulutuksen kaupungiksi vuonna 2050.

Tiekarttana toimii Lahden kestävän energian ja ilmastonmuutoksen toimenpidesuunnitelma vuoteen 2030. Listattuna on lähes sata toimenpidettä, joiden edistymistä voi tutkia Lahden ympäristövahti palvelussa osoitteessa www.lahdenymparistovahti.fi. Toimenpidelistaa päivitetään talvella 2023. 

CDP on voittoa tavoittelematon maailmanlaajuinen organisaatio, joka ylläpitää globaalia ilmastotoimien ilmoitusjärjestelmää yrityksille, alueille ja kaupungeille.

Tutustu CDP:n A-listaan

Ilmastotyötä tehdään myös viihtyisämmän kaupungin ja paremman arjen takia 

Kiertotalouden edelläkävijä Lahti

Monimuotoinen luonto tekee lahtelaisille hyvää 

Aihealueet